Heikki Talvitie 14.11.2026

Euroopan tie on Ukrainan tie, III osa

Presidentti Volodymyr Zelenskyi ja Euroopan unionin johtajat olivat koolla Dublinissa epävirallisessa huippukokouksessa. Yksi tämän kokouksen tärkeimpiä päätöksiä oli sopia Euroopan (käytännössä läntisen Euroopan) edustuksesta Ukrainan rauhanneuvotteluissa. Päätökseksi tuli, että EU:ta edustavat rauhanneuvotteluissa E5 ja EU:n instituutiot. E5 tarkoittaa Ranskaa, Saksaa, Isoa-Britanniaa, Italiaa ja Puolaa.

EU:lla on kuitenkin säädöksiä siitä, ketkä sitä edustavat silloin, kun unionin instituutiot ovat mukana neuvotteluissa. Tältä osin ei ole mainittu mitään nimiä, mutta säädökset ovat yksiselitteisiä, ellei sitten haluta poiketa säännöistä.

EU:n edustusjoukkueessa ei ole päätä eikä häntää

Euroopan osallistumisen mahdollisuudesta oli sovittu Venäjän ja Ukrainan kesken, ja amerikkalaiset erityisedustajat varmistivat tämän presidentti Putinilta Moskovassa.

Ukrainan osalta asia on selvä. Ukraina tarvitsee omien etujensa vuoksi neuvotteluihin taustakuoron varmistaessaan, että venäläiset ja amerikkalaiset eivät pääse tekemään rauhaa ilman Ukrainan myötävaikutusta. Tähän eurooppalaiset sopivat hyvin, koska he eivät ole yhtenäisiä eivätkä liiku mihinkään myönnytyksiin Venäjän suuntaan. Toisaalta eurooppalaiset tuskin kieltävät sellaisen tuloksen, jonka Ukraina hyväksyy. Ukraina tarvitsee Eurooppaa viivytystaistelussa mutta olettaa Euroopan suostuvan ehtoihin, jotka Ukraina lopulta tulee hyväksymään, jos siihen asti päästään.

Mikä on Venäjän kannalta ajatus hyväksyä Eurooppa mukaan rauhanneuvotteluihin? Ensinnäkin, jos Venäjä pitää nykyiset vaatimukset pöydällä, Eurooppa tulee vastustamaan niitä viimeiseen asti, joten Venäjä voi hyvällä syyllä todeta eurooppalaisten tehneen rauhanneuvottelut mahdottomiksi, ja se voisi olla syy keskeyttää neuvottelut. Toinen tavoite on saada eurooppalaiset hyväksymään sellainen, myös alueita koskeva päätös, jonka Ukraina voi tai joutuu hyväksymään. Tämä sitoisi läntisen Euroopan Ukrainan rauhanprosessin mukaisiin järjestelyihin, jotka joka tapauksessa ovat jo osa Euroopan uutta turvallisuusjärjestelyä.

Miten Suomen intressejä edistetään?

Mitä sitten tulee Suomen etuun, niin siitä asiasta suomalaiset eivät ole olleet suoraan yhteydessä venäläisiin. Suomella kun ei ole poliittisia suhteita Venäjän kanssa. Nyt näyttää siltä, että Suomen edut on annettu Puolan hoitoon. Puola on rajamaa, niin kuin Suomikin, ja Puolan pääministeri Tuskilla on hyvät suhteet Suomen presidenttiin Stubbiin.

Suomen aseman heikkous näkyy siinä, että saksalainen Bild-lehti ehätti ilmoittamaan uutisen, jonka mukaan venäläiset olisivat Abu Dhabissa esittäneet, että Suomen tulisi luopua Nato-jäsenyydestä. Kreml kiisti tämän uutisen ja totesi sen paikkansapitämättömäksi. Tässä näkyvät nyt ne rajoitukset, jotka Suomen valtionjohto kohtaa, kun sillä ei ole Suomen etuja ajatellen suoria poliittisia kontakteja Venäjän johtoon.

Noin vuosi sitten Venäjältä kuultiin sellainenkin arvio, että Suomen Nato-jäsenyys ei ole ongelma, mutta Suomen Nato-politiikka on ongelma. Vaikka Suomella ei ole liikkumavaraa luoda nyt korkean tason poliittisia suhteita, niin voisiko olla Suomen etu luoda alemmalla virkamiestasolla sellainen dialogi Venäjän kanssa, jossa Suomi ja Venäjä voisivat suoraan informoida toisiaan kummallekin maalle elintärkeistä eduistaan? Silloin vältettäisiin nykyisen kaltaiset tilanteet, joissa joudutaan ottamaan kantaa median levittämiin huhuihin ilman, että voidaan verifioida niiden todenperäisyys. Ja kun tilanne on lisäksi se, että monilla Euroopan mailla jo on alemman tason kontakteja Venäjän kanssa.

Espoossa 14.11.2026

Heikki Talvitie

Erikoislähettiläs