Pekka Kauppala 5.3.2025
Patrušev Venäjän sotaopposition kärjessä
Ennen niin mahtavana esiintyneen turvallisuusneuvoston sihteeri Nikolai Patruševin kaato 12.5.2024 Vladimir Putinin toimesta oli presidentin voimannäyttö. Silloin kuitenkin kyselin, onko se silti lopullista. Reilun puolen vuoden kuluessa kävi selväksi, että ei ole. Donald Trumpin tultua valituksi jälleen Yhdysvaltain presidentiksi on Patrušev antanut useita kärkeviä haastatteluja, joita ei ole vaikea nähdä Putinin rauhanhankkeiden vastaisiksi. Venäjän ns. patrioottipiireissä on laajaa huolestumista ja hermostuneisuutta siitä, että sodan lopettaminen ilman todellista voittoa järkyttäisi Venäjän kansainvälistä auktoriteettia. Näin hän ei ole yksin vaan eräänlaisessa sotaopposition primus inter pares -asemassa.
Patruševin oma arvovalta on hieman kohonnut toukokuun nöyryytyksestä[1]. Silloin Putin nimitti hänet Merikollegion (Morskaja kollegija) uudeksi puheenjohtajaksi, joka samalla siirrettiin hallituksen alaisuudesta presidentin hallinnolle. Venäjän merenkulun kysymyksiä pohtivan Merikollegion olemassaolosta tavallinen venäläinen ei ole kuullutkaan. Kyseessä on yksi monista lähinnä analyyseja tekevistä pysyvistä komiteoista Venäjällä ilman poliittista valtaa. Kuitenkin nimitys osoitti, että Patruševia pidetään Kremlissä edelleen ”kunnianarvoisena”. Siihen lienee vaikuttanut, että myös julkisesti eräät vaikuttajat ovat antaneet ymmärtää, että ”tämän mittakaavan mies” ansaitsee jotain komeampaa kuin pelkän neuvonantajan paikan, jollainen kuulostaa Venäjällä lähinnä juoksupojalta.
Kunnianosoitusta Patrušev on käyttänyt hyväkseen alkaakseen antaa haastatteluja meriasioista ja yhä laajemmin niiden ympäriltä.[2] Suomen kannalta tämä on erityisen merkittävää, koska Itämeren kaapelirikot tulevat niissä myös peliin.
Patruševin peruslinjauksissa korostuu hänen jatkuva monotoninen Yhdysvaltain tuomitseminen ja samalla sen oletettujen heikkojen kohtien osoittaminen sekä Venäjän varsinkin merillä ilmenevän vahvuuden esille tuominen. Tämä ei sinänsä ole putinistisesta peruslinjasta poikkeavaa, mutta sen järkkymätön jatkaminen huolimatta maailman muutoksista Donald Trumpin valinnan jälkeen kyllä on. Heti Trumpin voiton jälkeen kiirehti Patrušev erilaisia latteuksia yhteen pyöritellen tulemaan tulokseen, että mitään merkittävää ei ole tapahtunut. Pitkään ja painokkaasti hän sen yhteydessä pyrki osoittamaan, että Saksan lehdistössä esiintuotu ukrainalaisten syyllisyys Nordstream-kaapelin räjäytykseen oli huijausta, jonka tarkoituksena on ollut peittää sitä, että tuhotyön tekikin Yhdysvallat. Ukrainan syyttämisestä, josta putinilaiset äänet, muun muassa presidentin lehdistösihteeri Dmitri Peskov ovat yleensä olleet hyvin tyytyväisiä, hän jopa moitti liittokansleri Scholzia.
Mielestäni syynä tuohon voi olla, että parhaita mahdollisia tiedustelukanavia käyttänyt ja osittain ehkä edelleen käyttävä Patrušev on tiennyt Trumpin voiton merkitsevän vaaroja Yhdysvaltain ja Ukrainan liitolle, ja sellaisen välirikon varalta halunnut ”pelastaa” teesin Yhdysvaltain hyökkäyksestä Saksaa vastaan käytettäväksi edelleen myös Trumpin ajan Yhdysvaltoja vastaan.
Patrušev, jota on laajalti nähty vuoden 2021 lopun ulkopoliittisen linjan kiristyksen ja koko Ukrainan sodan ’isäksi’, haluaa ilmeisesti pitää kiinni Ukrainan valtiollisuuden tuhoamisen päämäärästään; siis myös huolimatta uudesta suhteiden lämpiämisestä Putinin ja Trumpin välillä. Tammikuussa hän arveli Ukrainan tuhon voivan toteutua jo tänä vuonna, ja 18. helmikuuta hän antoi selkeästi ymmärtää olevansa edelleen samaa mieltä, vaikka vältteli teesin suoraa toistoa. Tätä ei enää missään mielessä voi katsoa Putinin linjauksia vastaavaksi, sillä Putin itse haastattelussa 25. helmikuuta totesi Ukrainan valtiollisuuden olevan kiistatonta[3].
Varsinkin Patruševin menneisyyden huomioon ottaen näitä aivoituksia tuskin voi tulkita Putinin kannalta toivotuksi näennäiskovuudeksi, jolla hän itse näyttäisi maltillisemmalta. Kyseessä ovat häiriköivät, ei kovemmat linjaukset. Patrušev ei vielä ole poissa pelistä tai oikeasti alistunut Putinille.
Hän ei tällä hetkellä muodosta oikeaa vaaraa presidentille, mutta sellainen saattaa syntyä, mikäli Putin kupsahtaisi näyttävästä mutta kiikkerästä Trump-kuusestaan jatkuvan sodan ja kiihtyvän inflaation katajaan. Presidentti on tosin saanut paikattua Prigožin-onnettomuuden aiheuttamat repeämät valtasysteemissään, mutta epäselvää on, kuinka vahvalla liimalla. Ja vaikka niin eliitissä kuin kansan parissa odotetaan ja toivotaan rauhaa, molemmista löytyy myös pieni mutta pippurinen patrioottijuonne, joka uskoo lähenemisen Yhdysvaltoihin johtavan vain ’uuteen perestroikaan’ ja sellaisen mahdollisuuden katoamiseen, että voitaisiin kukistaa vihattu Ukraina kerta kaikkiaan. Tällaisia ääniä kuuluu usein Venäjän mediamaailmasta[4]. Ensisijaisesti kyseessä ovat silloin sotilastiedustelu GRUn ympärillä toimivat ”patrioottipiirit”, joiden yhteinen nimittäjä on kaipuu territoriaaliseen Neuvostoliittoon.
Tuollaisen linjan näyttävin edustaja on ollut sodan ensimmäisellä puoliskolla Venäjän suosituimmaksi sotabloggariksi noussut, Donbassin vuoden 1914 alkuperäinen kapinajohtaja ja myös Hollannissa matkustajalentokoneen alasampumisesta tuomittu Igor Girkin (Strelkov). Liian voimakas kritiikki sotilaallisia epäonnistumisia kohtaan johti hänet Prigožinin kapinan jälkeisissä yleisissä kurinpalautuksissa vankileirille. Sieltä hän kuitenkin oudon avoimesti on päässyt julistamaan sanomaansa lähettämiensä kirjeiden blogijulkaisun kautta. Ja viesti on jo muutaman kuukauden ajan yhä kärjistynyt Putinille lähes verhoamattoman vihamieliseksi rauhanhankkeen irvailuksi[5]. Leirioloissa tällainen on mahdotonta ilman leirijohdon ja heidän käskijöittensä hyväksyntää. Ja ketkä ohjaavat leirisysteemiä? Juuri ne tahot, jotka Patruševin toimeksiannosta murhasivat Aleksei Navalnyn häiritäkseen hahmottuvaa vankienvaihdon suunnitelmaa Yhdysvaltain ja Venäjän välillä.
Patruševin lähimmäksi tukijaksi mainitsemastani ”neljän koplasta” on tämän yhteydessä nähtävä tutkintakomitean johtaja Aleksandr Bastrykin, joka viime vuonna joutui julkiseen välienselvittelyyn Putinin uskollisimman vasallin, Tshetshenian presidentin Ramzan Kadyrovin kanssa. Tshetsheenien ja jonkinlaisen inguushijohtoisen kaukasialaiskoalition keskinen taistelu mafiasodan tyyliin ”Venäjän Amazoniksi” sanotusta Wildberries-yhtiöstä onkin nähtävä tätä taustaa vasten. Tshetsheenien aseellinen yritys syyskuussa 2024 sen kaappaamiseksi ei onnistunut eikä tuonut ratkaisua omistuskiistaan. Hollannista käsin operoivan Novaja Gazeta’n mukaan Putin lupasi Kadyroville runnoa asian hänen tshetsheeniensä voitoksi, jos Kadyrovin onnistuu ensin välittää hänelle toimiva sopimus Syyriassa vallan ottaneiden islamistien kanssa Venäjän Syyrian-tukikohtien sopimuksien uudistamiseksi[6].
Kokonaisuudessaan Putinin tilanne on parhaillaan vahva ja edullinen. Jos aselepo tai rauha syntyy, vahvistuisi se entisestään. Arvioin, että kohtalaiset aluepalautukset myös jättäisivät rauhan ja hänen hyväksyntänsä korkealle, kunhan ne eivät koskisi ”Naši” [meikäläiset]-tunnelmissa venäjänvenäläisille läheisimmiksi koettuja ydinalueita Krimiä ja Donbassia. Sodan päättyessä näin Putin myös, samalla Donald Trumpin esikuvasta oppien, olisi kykenevä ’puhdistamaan’ turvallisuuspiirejä itselleen luotettavammiksi. Tätä epäilemättä Patrušev neljän koplineen myös pelkää, mikä lisää heidän vastentahtoisuuttaan tukea rauhan aikaansaamista. Vuosikausiksi pitenevän sodan jatkamiseen tarvittava pakkovärväys sekä kiihtyvän inflaation ja vararahastojen hupenemisen aiheuttama elintason tuntuva lasku puolestaan johtaisivat tarpeeseen paljon nykyistä enemmän kontrolloida kansaa ja rangaista pienestäkin kerettiläisyydestä. Tähän taas tarvittaisiin ”koplaan kuuluvien” ammattitaitoa ja heidän aparaattiensa laajentamista entisestään.
Suomen kannalta Patruševin toiminta on jännitteitä Suomenlahdella ja koko Itämerellä lietsovaa. Hänen linjauksissaan ne ovat osa laajaa Yhdysvaltain strategiaa muuttaa maailman energiamarkkinat kaoottisiksi häiritsemällä kansainvälisiä merikuljetuksia. Suomen tekemä Eagle S:n takavarikko taas on selkeää piratismia ja helmikuusta alkaen jopa terrorismiksi tulkittua. Virallinen Venäjä on jäänyt näissä asioissa julkisesti passiiviseksi ja myös jopa jyrkän linjan Zavtra-lehti on ollut varovainen vältellen Suomen toimenpiteiden yksiselitteistä tuomitsemista ja saattuetoiminnan näkemistä tarpeelliseksi[7]. Siksi nimenomaan Patrušev on nähtävä Suomen kannalta vaaralliseksi poliittiseksi toimijaksi, mitä korostaa hänen uusi, vaikkakin vielä suhteellisen epämääräinen meripoliittinen profiilinsa.
Espoossa 5.3.2025
Pekka Kauppala
Dosentti, Dr. phil.
[1] Ukrainan sotilastiedustelun GUR’n johtaja Kyrilo Budanov on pohtinut (https://www.rbc.ua/ukr/news/hto-otochennya-putina-vplivae-yogo-rishennya-1740648010.html), keitä ovat Putinin vaikutusvaltaisimmat miehet päätyen Patruševiin ja nykyiseen turvallisuusneuvoston sihteeriin Sergei Šoiguun. Budanov ei lopullisesti lausu arviotaan näiden keskinäisestä vahvuudesta, mutta antaa ymmärtää pikemminkin Patruševin olevan edellä. Tässä näkisin kuitenkin Ukrainan kenties kaikkein kompromissitonta taistelulinjaa edustavan tiedustelujohtajan toiveen esittää paljon Šoigua aggresiivisempi ja lännenvastaisempi hahmo mahdollisimman painavana hahmona. Merkittävä on kuitenkin Budanovin tiedustelutieto, että Patruševin työhuone turvallisuusneuvoston sihteerin paikan menetyksen jälkeenkin on pysynyt Kremlissä eikä hänen ole tarvinnut siirtyä Vanhalle Aukiolle useimpien neuvonantajien pariin presidentinhallinnon tiloihin.
[2] Merkittävimpiä niistä ovat https://www.kommersant.ru/doc/7296438 , https://tass.com/politics/1909645 ja
Suomalainen Uusi mv-lehti viittaa Patruševin haastatteluun tammikuun lopulta, jota en ole pystynyt saamaan käsiini, koska kyseessä olevan Rossijskaja Gazeta’n internet-sivu on Suomessa blokattu. Ks. https://mvlehti.net/2025/01/29/kremlin-huippujohtaja-patrusev-eagle-s-tankkerin-kaappaus-modernia-piratismia-lannen-terrorismi-ei-poissuljettua/ . Uudessa mv-lehdessä muuten voi havaita todellisen Patrušev-innostuksen, sillä häntä siteerataan siellä miltei jo säännöllisesti ja julistetaan jopa ”Venäjän korkeimmaksi virkamieheksi” tai ”huippujohtajaksi”. Internet-lehden päätoimittaja Janus Putkonen on pitkän linjan Donbass-aktivisti ts. ei vain venäjämielinen vaan painotetusti ukrainanvastainen toimija.
[3] https://zavtra.ru/events/otveti_putina_na_voprosi_zarubina .
[4] Sen eräänlainen lippulaiva on GRU-läheinen Zavtra, jonka linja rauhankysymyksessä tuntuu olevan nykyään epäselvän jakautunut. Päinvastoin kuin Patrušev tekee, nähdään Trump useimmiten vahvana mahdollisuutena Venäjän hyväksi eikä tämän yhteydessä suljeta pois rauhannäköaloja. Ennen Trumpia oli linja kuitenkin selkeästi rauhanvastainen.
[5]https://t.me/s/strelkovii 1.3 bloggaus Trumpin ja Zelenskyn edellisiltaisesta kohutapaamisesta näyttää jopa sallitun järjestää suoratekniikalla aktuaalisuuden säilyttämiseksi. Girkinin perusvaatimuksena on miljoonan miehen pakkovärväys ja systemaattisen sotatalouden järjestely.
[6] https://istories.media/news/2024/12/18/kadirovu-poobeshchali-kontrol-nad-wildberries-i-zolotie-shakhti-kerimova-za-posrednichestvo-mezhdu-rf-i-boevikami-zakhvativshimi-vlast-v-sirii-novaya-gazeta-yevropa/. Vaikeat ja monimutkaiset neuvottelut jatkuvat edelleen syyrialaisen osapuolen vaatiessa kovia maksusuorituksia ennen ilmaiseksi toteutetusta palvelusta.
[7] https://zavtra.ru/blogs/ekspansiya_rossii_v_skandinaviyu ja https://zavtra.ru/blogs/tankeri_v_tumane. Nämä vähän tunnetun Arseni Latovin monimutkaisesti kirjoitetut artikkelit tuntuvat koettavan välttää ‚liiallista‘ provokatiivisuutta.