Jouko Sillanpää 11.12.2023

Ahvenanmaan asema on syytä säilyttää ennallaan

Arvioitaessa Ahvenanmaan asemaa on hyvä tiedostaa sen kansainvälisesti tunnustetun aseman muodostuvan runsaan 150 vuoden aikana syntyneiden sopimusten kokonaisuudesta. Venäjän keisari Aleksanteri II lupasi Krimin sodan rauhansopimuksen yhteydessä vuonna 1856 Isolle-Britannialle ja Ranskalle, että Ahvenanmaata ei linnoiteta. Venäjän sotilaiden läsnäoloa ei kielletty.

Suomen itsenäistyttyä Ruotsi ja Suomi kiistelivät siitä, kumman valtioalueeseen Ahvenanmaa kuuluu. Kansainliitto ratkaisi kiistan Suomen eduksi. Samalla tehtiin vuonna 1921 Kansainliiton myötävaikutuksella 12 valtion sopimus Ahvenanmaan täydellisestä demilitarisoinnista. Suomen eduskunta vahvisti Suomen sitoutumisen sopimukseen vuonna 1922. Sotatilanteessa Suomella on oikeus ja velvollisuus huolehtia Ahvenanmaan puolustuksesta, ja siihen Suomessa on aina varauduttu. Esimerkiksi puolustusvoimien sodan operatiivisessa suunnitelmassa vuonna 1971 Ahvenanmaalle olisi sijoitettu yksi prikaati.

Neuvostoliitto ei ollut 1920-luvun alussa Kansainliitoon jäsen eikä se ollut mukana vuoden 1921 sopimuksessa. Vasta vuonna 1940 Suomen ja Neuvostoliiton kahdenkeskisessä sopimuksessa sovittiin Suomen ylläpitävän Ahvenanmaan demilitarisointia. Tässä sopimuksessa Neuvostoliitto sai oikeuden pitää Maarianhaminassa konsulaattia, jonka toimivaltana normaalien konsulitehtävien lisäksi on valvoa Ahvenanmaan demilitarisoinnin ja linnoittamattomuuden noudattamista. Vuonna 1947 Suomen, Neuvostoliiton, Ison-Britannian ja brittiläisen kansainyhteisön jäsenmaiden kesken sovitussa Pariisin rauhansopimuksessa todettiin, että Ahvenanmaan saaret jäävät demilitarisoiduksi vallitsevan tilanteen mukaisesti. Pariisin rauhansopimus sitoi kaiken Ahvenanmaasta aiemmin sovitun pysyvästi voimassa olevaksi kokonaisuudeksi.

Neuvostoliiton konsulaatilla oli Ahvenanmaan tilanteen seurannassa merkitystä välirauhan aikana ennen jatkosotaa. Toisen maailmansodan jälkeen ei konsulaatilla ole ollut tosiasiassa minkäänlaista poliittista tai sotilaallista merkitystä. Konsulaatin sopimuksen mukaiset valtuudet demilitarisoinnin valvonnassa eivät ole pelottavia. Jos konsulaatti havaitsisi ongelmia Ahvenanmaan demilitarisoinnin noudattamisessa, se voi esittää Suomen viranomaisille yhteisen tutkimuksen tekemistä asiasta.

NATO:n jäsenmaiden alueella on kolme demilitarisoitua aluetta: Ahvenanmaan lisäksi Huippuvuoret vuoden 1920 sopimuksen perusteella, jonka Norjan suurkäräjät vuonna 1925 vahvisti, sekä Samos ja Lesbos -saaret vuonna 1923 tehdyllä sopimuksella. Ahvenanmaan demilitarisoinnista tehty sopimus on siitä erikoinen kansainvälinen sopimus, että siinä ei ole kirjattu mahdollisuutta irtisanomiseen. Sopimuksen 8. artiklan määräys kuvaa sopimuksen tekijöiden tarkoitusta sopimuksen pysyvästä voimassaolosta: ”Tämän sopimuksen määräykset pysyvät voimassa tapahtukoon Itämeren nykyisessä status quossa mitä muutoksia tahansa.”    

Suomen liityttyä Euroopan unioniin Ahvenanmaan erityisasemaa lisäsi maakunnan määrittely erilliseksi vero- ja tullialueeksi. Tästä hyötyivät laivanvarustamot Tallink ja Viking Line, joiden laivoilla voitiin jatkaa verovapaata myyntiä Suomen ja Ruotsin välisessä liikenteessä laivojen poiketessa Maarianhaminassa. Asukkaiden arjen asioille ja omalle päätöksenteon oikeudelle merkittävin on Ahvenanmaan erityisaseman Suomen sisällä määrittelevä itsehallintolaki.

Ahvenanmaa on rauhanomaisen yhteistyön esimerkillinen, hieno ja turvallisessa asemassa oleva maakunta. Suomen aseman ja arvostuksen kannalta on tärkeää pitää kunniassa Ahvenanmaan vahvistava sopimuskokonaisuus kuten myös tärkein ystävämme Ruotsi haluaa. Jos Venäjän konsuli haluaa seurata maailman onnellisimman maan onnellisimman ja hyvinvoivan maakunnan elämää, ei se meitä suomalaisia häiritse.

Väitöskirjatutkija Jouko Sillanpää, Helsinki