Pekka Visuri 11.3.2026

Iranin sodan alkuvaiheen arviointia

Runsaan viikon kuluttua Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäyksestä Iraniin voidaan jo tehdä alustavia arvioita siitä, millaisesta sodasta nyt on kysymys. Miksi ja miten se alkoi, ja mitä toistaiseksi voidaan sanoa hyökkääjien tavoitteista ja puolustajien kyvyistä jatkaa taisteluja?

Presidentti Trump avustajineen hyökkäyksen alkaessa 28.2.2026. Kuva: The White House.

On myös aiheellista muistuttaa, että kaikissa sodissa osapuolet tekevät parhaansa harhauttaakseen tarkkailijoita, ja kaikki julkisuuteen saatetut tiedot ovat tarkoitetut palvelemaan sotapropagandan tarkoituksia. Mutta juuri siksi onkin turvauduttava aikaisempiin kokemuksiin vastaavista tilanteista sekä monipuoliseen tietoon ajankohtaisen konfliktin taustoista ja geopoliittis-taloudellisista puitteista.

Sodan pitkät taustat ja yllättävä aloitus

Sodan alkaminen on aina dramaattinen tapahtuma ja usein myös yllättävä, joten kiihkeissä tunnelmissa helposti unohtuu, että sotaa edeltää yleensä pitkään jatkunut konflikti. Jossain vaiheessa se saattaa sitten yllättävän nopeasti kärjistyä kriisiksi ja sotatoimiksi, kun vahvempi osapuoli katsoo ajankohdan sopivan hyökkäykselle.

Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäys Irania vastaan 28. helmikuuta 2026 oli odotettavissa monen viikon ajan jatkuneiden sotavoiman keskitysten vuoksi, mutta silti se pääsi yllättämään. Tämäkin on vanha kokemus, sillä monet sodat ovat alkaneet siten, ettei hyökkäyksen kohde ulkopuolisista puhumattakaan pysty päättelemään, onko kysymys vain uhkauksista vai todellisista sotavalmisteluista. Jos hyökkääjä laskee saavansa yllätyksestä ratkaisevan tärkeän edun, sodan aloitusta on vaikea ennakoida.

Yllätykseen pyrkimisen haittapuolena on se, että valmistelut saattavat jäädä hyvin puutteellisiksi ja lopullinen päätös hyökkäyksen aloittamisesta tehdään nopeasti improvisoiden ja perustelematta sitä poliittisesti omille kansalaisille ja muulle maailmalle. Näin on käynyt myös tämän sodan aloittamisen yhteydessä.

Presidentti Trump sopi sodan aloituksesta hyvin pienen piirin kanssa eikä antanut edes maansa kongressille mitään kunnollisia ennakkotietoja, ei ainakaan päteviä strategisia tai poliittisia perusteluja. Hän puhui ylimielisesti ”tuntemuksestaan”, että nyt oli aika hyökätä ja esitti selvästi virheellisiä perusteluja. Tästä edelleen seuraa, että presidenttiä voidaan oikeutetusti syyttää perustuslain rikkomisesta, varsinkin jos sota ei nopeasti tuota sellaista tulosta, jota voitaisiin kutsua voitoksi.

Viime vuosikymmenten konflikteilla Lähi-idässä on yleensä taustana ollut kysymys Israelin olemassaolon oikeutuksesta ja sen ylläpitoon käytetyistä keinoista. Sionistisen liikkeen kannattajat hakevat usein oikeutuksen yli kahden vuosituhannen takaisesta historiasta ja raamatullisista lupauksista. Ja aivan tuoreesti kävi niin, että Yhdysvaltojen Israelin-lähettiläs ilmoitti juutalaisvaltiolla olevan oikeus hallita ”luvattua maata” tuntuvasti laajemmalla alueella kuin nykyisellä valtioalueellaan. Siitä tietysti naapurimaat huolestuivat ja kysyivät, onko se myös Yhdysvaltojen virallinen kanta.

Israelin itsenäistyminen vuonna 1948 ja sitä seuranneet arabien karkotukset synnyttivät useita sotia, joissa Israel oli keskipisteenä. Nykyinen geopoliittinen asetelma syntyi lähinnä Suezin kriisin seurauksena syksyllä 1956. Silloin vetäytyvät siirtomaavallat Iso-Britannia ja Ranska yrittivät yhdessä Israelin kanssa kaapata Suezin kanavan alueen Egyptiltä, mutta Yhdysvallat ja Neuvostoliitto harvinaisella yhteistyöllään pakottivat nuo valtiot lopettamaan hyökkäyksensä lyhyeen. Sen jälkeen Yhdysvallat laajensi valtaansa Lähi-idässä ja alkoi tukea Israelia, kun taas Neuvostoliitto tuki arabisosialistisia valtioita, etenkin Egyptiä ja Syyriaa.

Kylmän sodan aikana Israeliin liittyneet Lähi-idän sodat olivat yleensä verraten lyhyitä mutta kylläkin dramaattisia, sillä suurvallat halusivat estää niiden laajentumisen. YK:ta käytettiin aselepojen toimeenpanijana. Kylmän sodan loppupuolella Yhdysvallat aktiivisesti vaikutti siihen, että rauhansopimus Israelin ja Egyptin välillä saatiin pitämään.

Yhdysvallat oli asettunut jo toisen maailmansodan päätyttyä vahvasti Persianlahden alueelle valvomaan yhä tärkeämmiksi käyvien öljyvarojen käyttöä. Merkittävintä oli yhteistyö Saudi-Arabian kanssa, mutta myös Iranissa amerikkalaiset brittien avustamina asettivat vuonna 1953 valtaan mieleisensä shaahin Reza Pahlavin väkivaltaisessa vallankaappauksessa, joka syrjäytti maan demokratiaa kannattaneen johtajan pääministeri Mohammad Mossadeghin.

Vuonna 1979 Iranin vallankumouksessa Yhdysvallat joutui nöyryytetyksi, kun kumoukselliset opiskelijat Teheranissa ottivat sen suurlähetystön henkilökunnan panttivangiksi. Amerikkalaiset eivät ole unohtaneet vaan ovat ylläpitäneet laajoja pakotteita ja pyrkineet kaikin tavoin heikentämään Irania. Myös nykyisen hyökkäyksen tärkeänä syynä voidaan pitää kostoa panttivankikriisistä.

Uutena sota-alueena 1980-luvulla nousi esille Irakin ja Iranin välinen rajaseutu, kun Irak pyrki hyötymään shaahinvallan Iranissa kaataneen islamilaisen vallankumouksen tuottamasta sekasorrosta. Viime päivinäkin on muisteltu, kuinka Iran lopulta kahdeksan vuotta kestäneessä sodassa pääsi voitolle kärsittyään ensin yli 300 000 sotilaan tappiot. Yhteensä sodassa arvioidaan kuolleen noin kaksi miljoonaa ihmistä. Iranin pääsy niukasti voitolle tapahtui siitä huolimatta, että Yhdysvallat tuki Irakia, kuten tekivät myös monet Euroopan maat.

Kylmän sodan jälkeen sotien keskipisteenä oli aluksi Irak. Kun Saddam Husseinin johtaman Irakin armeija valtasi Kuwaitin elokuussa 1990 saadakseen rahaa sotavelkojensa maksuun, Yhdysvallat kokosi suuren liittokunnan Kuwaitin vapauttamiseksi. Amerikkalaissotilaita keskitettiin puolen vuoden aikana Persianlahden alueelle noin 800 000, ja heitä tuki suuri laivasto ja ilmavoima. YK:n valtuutuksella aloitettu Persianlahden sota kevättalvella 1991 oli suuri yhteenotto, joka odotetusti päättyi Irakin tappioon mutta ei vielä totaaliseen tuhoon.

Irakin sota vuonna 2003 liittyi laajempaan ”terrorismin vastaiseen sotaan”, jota Yhdysvallat kävi syksystä 2001 alkaen. Sen perustelu joukkotuhoaseiden poistamisella osoittautui valheellisiksi. Voimakkaalla hyökkäyksellä Saddam Hussein kyllä kukistettiin ja maa vallattiin, mutta Yhdysvallat ei saanut tilannetta hallintaan vaan joutui lopulta vetäytymään. Sekavan sissisodan alkuvaiheissa Yhdysvallat tällä kertaa tuki Iranin ohella Irakin shiia-joukkoja, kun taas sunni-joukot ja myös heistä myöhemmin syntynyt radikaali ISIS saivat tukea muun muassa Saudi-Arabiasta.

Lähi-idän maissa on koettu lukemattomia kapinoita ja kansallisten tai uskonnollisten ryhmittymien välisiä taisteluita, joiden tukijatkin ovat vaihtuneet moneen kertaan. Yhdysvallat oli pitkään aktiivisesti mukana noissa kamppailuissa, mutta maan kansalaiset alkoivat kyllästyä. Donald Trump syytti vaalikampanjassaan jo vuonna 2015 edeltäjiään turhista ja kalliista sodista Irakissa ja Afganistanissa sekä lupasi, ettei hänen johdollaan Yhdysvaltoja sidota enää sellaisiin sotiin. Afganistanista vetäytymisen jälkeen vuonna 2021 hänellä oli entistä enemmän syitä uudistaa tuo lupaus.

Ensimmäisellä presidenttikaudellaan Trump piti Irania vastustajanaan. Hän irrotti Yhdysvallat Iranin kanssa solmitusta, ydinteknologian valvontaa koskeneesta sopimuksesta ja murhautti Iranin vallankumouskaartin erikoisjoukkojen komentajan Qasem Soleimanin.

Trumpin toisella presidenttikaudella konflikti kärjistyi

Yhdysvaltojen Irakia vastaan käymien sotien tuottaman sekasorron oloissa Iran alkoi vahvistua ja levittää vaikutusvaltaansa Syyriaan ja Irakiin sekä laajemmallekin. Iran tukeutui paljolti noilla alueilla asuviin miljooniin shiia-muslimeihin, joiden hengellinen johtaja asui Teheranissa.

Gazan sodan alkaminen lokakuussa 2023 kiristi uudelleen Iranin ja Yhdysvaltojen välejä, koska Iranin tukemat ryhmittymät Hamas ja Hizbollah taistelivat amerikkalaisten tukemia Israelin joukkoja vastaan.

Trumpin toisen kauden alettua talvella 2025 hän aluksi keskittyi Ukrainan sodan lopettamiseen tähtääviin toimiin mutta ei unohtanut myöskään Irania. Taloussaarto ja muutkin pakotteet jatkuivat, mutta sotatoimiin Trump ei ollut halukas. Israel oli vuosikaudet pyrkinyt saamaan amerikkalaiset mukaansa hyökkäykseen Irania vastaan, mutta yritys ei tuottanut tulosta ennen kuin kesäkuussa 2025 ja silloinkin vain hyvin rajoitettuna.

Israelin aloitettua ilmahyökkäykset Irania vastaan 13.6.2025 Iran alkoi pian tehdä vastahyökkäyksiä, jotka kuluttivat sekä Israelin omia että Yhdysvaltojen toimittamien ilmatorjuntaohjusten varastoja. Noin 10 päivän kuluttua Israel pyysi jo amerikkalaisia avuksi.[i]

Israel oli hyökännyt lähinnä Iranin ydinteknologian laitoksia vastaan. Ne toimivat kansainvälisessä valvonnassa, sillä Iran noudatti ydinsulkusopimuksen (NPT) määräyksiä, jotka sallivat ydinvoiman rauhanomaisen käytön. Yhdysvallat aloitti oman lyhyen hyökkäyksensä erityisesti suojattuja ydinteknologian laitoksia vastaan, ja presidentti Trump julisti heti Iranin ydinasekyvyn tuhoutuneen. Kansainväliset tarkkailijat kyllä epäilivät sitä, mutta joka tapauksessa aselepo saatiin pian alkamaan.

Syksyllä Trump kiristi yleisesti ulkopolitiikkaansa. Maalitauluksi joutuivat sekä viholliset että liittolaiset. Strategian perusteet uusittiin ja kirjattiin marraskuun lopulla raporttiin, joka herätti kovasti huomiota. Siinä Yhdysvaltojen intressialueeksi määritettiin ensi sijassa läntinen pallonpuolisko ja siellä Pohjois- ja Etelä-Amerikka. Kyseessä oli Monroen opin uusi soveltaminen, mikä tarkoitti sitä, että Yhdysvallat ei salli muiden valtioiden puuttumista tuon alueen asioihin mutta haluaa itse kontrolloida sen valtioita.[ii]

Uusien strategisten linjausten mukaan Yhdysvallat pyrkii vetäytymään sotilaallisesti Euroopasta ja keskittymään entistä enemmän Aasian ja Tyynenmeren suunnille, etenkin Kiinaa vastaan. Myös Lähi-itä ilmoitettiin strategisesti vähemmän tärkeäksi verrattuna aikaisempiin vuosikymmeniin, vaikka amerikkalaiset edelleen haluavatkin estää muun muassa Kiinan vaikutusvallan kasvua siellä.

Uutena korostuksena Trumpin hallinnon politiikassa tuli esille selkeästi militaristinen ajattelu. Vielä virkaanastujaispuheessaan hän korosti aikeitaan jäädä historiaan rauhan presidenttinä, mutta syksyllä ääni oli jo aivan toinen. Näkyvänä merkkinä oli puolustusministeriön nimen muuttaminen sotaministeriöksi. Siihen liittyi asevoimien ylimmän päällystön kokoaminen suureen tiedotustilaisuuteen, jossa sotaministeri Pete Hegseth moitti kenraaleja ja amiraaleja siitä, että heiltä puuttuu ”soturihenkeä”. Pari sotaa jo kokeneet veteraanit kuuntelivat päitään varovasti pudistellen sotaministerinsä uhoa mutta pysyivät hiljaa, koska kaikkia vastaanhangoittelevia uhattiin erottamisella.

Joulukuussa 2025 Yhdysvallat tiukensi voimakkaasti taloudellisia pakotteita Venezuelaa ja Irania vastaan vaatien molempia suostumaan presidentti Trumpin määräyksiin. Samalla asevoimia keskitettiin runsaasti Karibianmerelle. Heti vuoden 2026 alussa Yhdysvallat teki Venezuelaan yllätyshyökkäyksen, jonka aikana maan presidentti kaapattiin ja vietiin vangittuna Yhdysvaltoihin. Venezuelaa uhattiin raskailla pommituksilla, ellei väliaikainen hallitus suostu antamaan maan öljyvarat amerikkalaisten hallintaan. Näin myös tapahtui.

Irania vastaan suunnatut äärimmäisen kovat talouspakotteet romahduttivat joulukuussa 2025 maan valuutan ja talouden sekä aikaansaivat mellakoita hallitusta vastaan. Niitä tuettiin CIA:n ja Mossadin toimilla, ja provokaattorit toimittivat myös aseita kapinallisten käyttöön. Opposition tukemiseen käytettiin salakuljetettuja satelliittiyhteyksiä, muun muassa 40 000 Starlink-järjestelmän päätettä, mutta hallitus onnistui estämään niiden toiminnan kiinalaisten ja venäläisten teknisellä tuella. Iranin hallitus ryhtyi kukistamaan mellakoita kovin ottein, jolloin tuhansia ihmisiä kuoli.

Yhdysvaltojen valtiovarainministeri Scott Bessent kertoi haastattelussa helmikuussa 2026, että hän johti taloudellisia horjutustoimia, joiden tarkoituksena oli saada aikaan Iranissa mellakoita ja kaataa maan hallitus. Hänen mukaansa kaikki siltä osin toimikin suunnitelman mukaisesti, mutta Iranin hallitus kukisti kansannousun tammikuun puoliväliin mennessä.

Presidentti Trump lupasi suurieleisesti tukea mielenosoittajille Iranin hallituksen kaatamiseksi mainiten, että ”apu on jo tulossa”. Samalla Yhdysvaltojen asevoimia alettiin keskittää lisää Iranin läheisyyteen. Trump kehui, että ”suuri, kaunis armada on valmiina toimintaan, ellei Iran suostu asetettuihin ehtoihin”. Niihin kuului ennen muuta ydinaseohjelmien lopettaminen ja uraanin rikastamisesta luopuminen. Näistä asioista myös käynnistettiin kohta neuvottelut.

Amerikkalaisten asevoimien keskityksiä seurattiin mediassa, ja keskusteltiin hyökkäyksen aloituksen todennäköisyydestä. Välillä vuodatettiin jo tieto, että Trump olisi aivan viime hetkellä tammikuussa peruuttanut juuri alkamassa olleen hyökkäyksen. Alkoi yleistyä käsitys, että hän ei uskalla aloittaa hyökkäystä, koska Iran oli tehostanut torjuntakykyään jo paljon paremmaksi, kuin se oli ollut edellisenä kesänä.

Iranin ydinteknologiasta neuvoteltiin Omanin pääkaupungissa 6. helmikuuta alkaen. Yhdysvallat Israelin pyynnöstä lisäsi vaatimuslistaan ballististen ohjusten kiellon ja tuen lopettamisen islamilaisille ryhmittymille, jotka toimivat Israelia vastaan. Iran oli valmis sopimukseen ydinteknologian valvonnasta mutta ei muusta. Neuvottelut jatkuivat Genevessä, ja välittäjänä toiminut Omanin ulkoministeri ilmoitti 27. helmikuuta, että sopimus ydinteknologiasta on aivan lähellä. Sellaiseen arvioon yhtyi myös Iranin ulkoministeri.

Puheessaan liittovaltion tilasta 24. helmikuuta presidentti Trump syytti Irania siitä, että se valmistelee joukkotuhoaseiden käyttöä ja on rakentanut kauaskantoisia ohjuksia, jotka jo ulottuvat uhkaamaan Yhdysvaltoja. Hän ilmoitti, että nuo hankkeet estetään. Monet asiantuntijat huomauttivat, että tiettävästi Iranilla ei ole ollut käynnissä ydinaseiden tuotannon ohjelmaa ja että Trump itse vakuutti sellaiseen kykenevät laitokset tuhotuiksi jo kesäkuussa 2025. Ei ollut myöskään tietoa Iranin pitkän kantaman ohjuksista, ja niiden mahdolliseen kehittämiseen arvioitiin tarvittavan aikaa kymmenkunta vuotta.

Hyökkäyksen dramaattinen alku

Presidentti Trump antoi käskyn hyökkäyksestä Iraniin iltapäivällä 27. helmikuuta, ja ensimmäiset ohjusiskut alkoivat heti seuraavana päivänä noin kello 10 Iranin aikaa. Hyökkäyksiä tehtiin satoihin kohteisiin, mutta ehdottomasti merkittävin kohdistui Iranin valtion johtoon. Hengellinen johtaja ja samalla valtion ylin poliittinen päättäjä ajatollah Ali Khamenei surmattiin hänen kotitoimistoonsa suunnatulla iskulla yhdessä noin 40 muun korkean johtohenkilön ja Khamenein perheenjäsenten kanssa. Hänen kuolemastaan ilmoitettiin vasta useiden tuntien kuluttua.

Valtiojohdon surmaamista on pidetty kansainvälisen oikeuden piirissä selkeästi sotarikoksena tai ainakin äärimmäisenä toimena myös sodan oloissa. Nyt oli kysymys lisäksi yllätysiskusta ennen varsinaisten sotatoimien aloitusta ja neuvottelujen ollessa käynnissä. Asialla on merkitystä myös siksi, että Khamenei oli koko shiialaisen uskontokunnan hengellinen johtaja, joten kohta hänen kuolemansa jälkeen alkoivat kostoa vaativat mielenilmaukset levitä laajalti muslimimaailmassa. Sota sai sen vuoksi heti totaalisen sodan luonteen.

Iranin vastaisen liittoutuman tavoitteiden kannalta jouduttiin ilmeisesti ”ojasta allikkoon”, sillä Ali Khameneita pidettiin verraten maltillisena johtajana, joka muun muassa vastusti ydinaseiden kehittämissuunnitelmia pitäen ydinaseita islamin periaatteiden vastaisina. Hänen seuraajaksi valittu poikansa on tullut tunnetuksi selvästi jyrkemmän linjan edustajana.

Iranin vastahyökkäykset alkoivat heti ensimmäisenä sotapäivänä ennalta annettujen uhkausten ja laadittujen suunnitelmien mukaisesti Yhdysvaltojen tukikohtiin Persianlahdella sekä myös Israeliin painopisteen ollessa kuitenkin Persianlahdella. Yritys lamauttaa Iranin sotatoimien johtaminen iskulla ylimpään johtoon ei onnistunut, koska johtamisjärjestelmä oli tehokkaasti hajautettu.

Presidentti Trump antoi lausunnon Truth Social -sivuston videolla, joka kesti kahdeksan minuuttia.[iii] Siinä hän perusteli hyvin sekavasti hyökkäyksen aloitusta. Tarkoituksena oli Iranin hallituksen vaihto, koska sen toimet vaaransivat Yhdysvaltojen ja liittolaismaiden turvallisuutta. Trump luetteli listan Amerikan-vastaisia tapahtumia alkaen panttivankikriisistä 1979 sekä päätyen Hamasin ja Hisbollahin tukemiseen ja mielenosoittajien surmaamiseen. Neuvottelukohteena ollut ydinaseongelma jäi vähemmälle huomiolle. Trump kehotti Iranin kansaa kaatamaan hallituksen ja maan asevoimia antautumaan. Useat kriitikot Yhdysvalloissa ja muuallakin totesivat esityksen sisältäneen paljon faktavirheitä sekä myös täysin unohtaneen sen, että Yhdysvallat itse aloitti väkivallan Iranissa vallankaappauksella vuonna 1953.

Sodan alkamisesta tiedotettiin kongressin edustajille salaisessa tilaisuudessa, jonka sanomaa eivät monet joko ymmärtäneet tai hyväksyneet. Esimerkiksi vaikutusvaltainen senaattori Elizabeth Warren sanoi heti tilaisuuden jälkeen, että perustelut eivät lainkaan vakuuttaneet ja sodan aloitus oli laiton.[iv]

Useat sodan aloituksen perusteluja ja tavoitteita kommentoineet amerikkalaiset olivat yksimielisiä siitä, että kyseessä oli selkeästi imperialistinen hyökkäys, jonka tavoitteena on kukistaa Iran ja yhdessä Israelin kanssa levittää Yhdysvaltojen valtaa Lähi-itään. Tarkoitus on erityisesti syrjäyttää Kiinan vaikutusvalta alueelta ja saada sen tarvitsemat öljykuljetukset kontrolliin.[v]

Kokenut Lähi-idän tuntija brittidiplomaatti Alastair Crooke kertoi Israelista saamiensa tietojen pohjalta, että pääministeri Netanjahu oli ilmoittanut Trumpille 29.12.2026 seuraavat perustelut: ”Ensisijainen tavoite ei ole ydinaseongelman ratkaisu vaan tuhota Iranin ohjusvarastot ja niiden käyttöjärjestelmät, ennen kuin ne kehittyvät paljon nykyistä tehokkaammiksi. Ne osoittautuivat jo kesällä 2025 erittäin tehokkaiksi, ja voimistuminen on jatkunut.” Israelin johto päätti ryhtyä hyökkäykseen lähiaikoina juuri tuosta syystä, eikä Trumpille jäänyt muita vaihtoehtoja kuin liittyä Israelin suunnittelemaan hyökkäykseen mukaan.[vi]

Ulkoministeri Rubio vahvisti haastattelussa 2. maaliskuuta, että juuri noin asiasta sovittiin. Hänen mukaansa Yhdysvaltojen johto sai tiedon, että Israel aloittaa hyökkäyksen Iraniin. ”Tiesimme, että se laukaisee hyökkäyksen amerikkalaisia joukkoja vastaan. Jos emme sitä ennen itse aloita hyökkäystä, joudumme kärsimään suuria tappioita.”[vii]

Ohjussota

Yhdysvaltojen ja Israelin hyökkäyksen alettua Iran käytti vastaiskuihin aluksi vanhempia ohjuksiaan, noin 10–15 vuoden takaa. Tarkoituksena on ollut kuluttaa kohdealueiden ilmatorjuntakykyä, jotta varmistettaisiin uusimpien ja kalliimpien ohjusten pääsy maaleihinsa. Iran ilmoitti selvästi, että ensiksi ohjusiskut kohdistetaan amerikkalaisten tukikohtiin Persianlahdella. Näin onkin tapahtunut, ja niille on aiheutettu suuria vaurioita.[viii] Ohjuksia on osunut myös tukikohtien ulkopuolisille alueille, muun muassa öljyvarastoihin ja hotelleihin, mistä syystä kohdemaat ovat esittäneet jyrkkiä protesteja.

Professori Ted Postol (Massachusetts Institute of Technology) analysoi 5. maaliskuuta Israelin ohjustentorjunnasta saatuja tietoja ja päätyi alustavasti toteamaan, että ballististen ohjusten torjunta onnistui vain 10–15 prosentin todennäköisyydellä. Torjunta kuluttaa siis tuntuvasti varastoja, ja kulutusarvioihin on lisättävä myös droonien torjunta, jonka taloudellinen hyötysuhde on melko vähäinen. Postolin mukaan on toisaalta erittäin vaikea hyökätä Iranin suojattuja tai nopeasti liikuteltavia ohjusten lähetysalustoja vastaan. Ei ole siis odotettavissa, että Iranin vastahyökkäysten voima heikkenisi tuntuvasti.[ix]

Iranin ohjukset on hyvin suojattu, ja niitä voidaan ampua myös maan alta.

Pari päivää myöhemmin Postol arvioi myös Israelin hyökkäyksen seurauksia Iranin ydinohjelmalle. Kun tiedetään, että Iran pitkään varoi valmistamasta ydinaseita ja tyytyi valvottuun ydinmateriaalin tuottamiseen rauhanomaisiin tarkoituksiin, nyt viimeisten kokemuksien jälkeen on odotettavissa siihen muutos. Iran on piilottanut rikastetun uraanin varastonsa, ja siitä voidaan verraten nopeasti ryhtyä tekemään asekelpoista uraania. Postolin arvion mukaan Iranissa on kaikki ydinaseiden valmistamiseen tarvittava tieto ja ammattitaitoinen henkilöstö sekä myös suojatut tilat tuotantoa varten. Hänen mukaansa on hyvinkin mahdollista, että Iran rakentaa pian noin 10 toimintavalmista ydinräjähdettä. Toisaalta on olemassa suuri vaara, että epäonnistuttuaan Iranin ydinteknologian tuhoamisessa Israel käyttää ensiksi omia ydinaseitaan Irania vastaan.[x]

Kun Iranin ohjusiskut heti sodan alussa kohdistuivat Persianlahden pieniin mutta taloudellisesti tärkeisiin arabivaltioihin myös amerikkalaistukikohtien ulkopuolelle, niissä heräsi heti vaatimuksia liittyä Yhdysvaltojen ja Israelin liittokuntaan Irania vastaan. Ongelma on kuitenkin siinä, että sodan laajeneminen pysäyttäisi Persianlahden maille elintärkeän öljynviennin. Iran julistikin jo Hormuzin salmen suljettavaksi laivaliikenteeltä, ja raakaöljyn hinta nousi noin 30 prosentilla.

Presidentti Trump ilmoitti, että Yhdysvallat ryhtyy saattamaan säiliölaivoja Hormuzin salmen läpi, mutta siihen liittyy suuria riskejä. Iranilla on vahvoja meritorjuntaohjusten linnakkeita valmiina hyökkäämään laivoja vastaan, ja sen tehoa lisää vuosikausien valmistautuminen tuohon tehtävään.

Yleisesti arvioidaan, että Iranilla on yhä käytettävissään tuhansia ballistisia ohjuksia ja vieläkin enemmän Shahed-tyyppisiä tehokkaita drooneja. Uusimpien ballististen ohjusten torjunta on lähestulkoon mahdotonta, ja niissä on tehokkaat taistelukärjet. Iran on julkistanut kuvia ohjusten luolavarastoista, joissa näkyy pitkissä käytävissä sadoittain erilaisia ohjuksia. Sellaisia varastoja on eri puolilla maata, ja niiden tuhoaminen on erittäin vaikeaa, koska luolat on kaivettu syvälle vuorten uumeniin.

Ohjusten tähän mennessä aiheuttamista tuhoista on vain vähän tietoja, koska sotasensuuri on molemmilla puolin tiukkaa. Satelliittikuvia on saatu yleiseen tietoisuuteen toistaiseksi niukasti. Arvioiden mukaan tuhot ovat kuitenkin suuria sotilaskohteille, taloudelle ja myös siviilirakennuksille, ja ne kasvavat kaiken aikaa. Aikaisemmista sodista saatuna kokemuksena todettakoon, että sotilaskohteita vastaan alkuvaiheessa tehtyjen hyökkäysten jälkeen niitä on yhä vaikeampi tuhota. Hyökkäykset alkavat helposti painottua yhä enemmän siviilikohteisiin.

Kansainväliset reaktiot

Kiina oli valmistautunut siihen, että Yhdysvallat hyökkää Iraniin ja pyrkii katkaisemaan sieltä öljyn kuljetukset Kiinaan. Vaikka Kiina on tuonut Iranista suuria määriä öljyä, maan riippuvuus Iranin öljystä on silti verraten vähäinen. Kiinalaiset ovat nykyisin rakentaneet energiahuoltonsa vahvasti uusiutuvien energialähteiden varaan. Kiinan sähköntuotanto on erittäin laajaa, ja koko talous on jo parin vuosikymmenen ajan viritetty sähköiseksi. Näistä syistä Kiinan riippuvuus öljyn saannista Iranista on verraten vähäistä, sillä se kattaa vain 1,5 prosenttia Kiinan energiantarpeista.[xi] Öljyn ja maakaasun tuonti Venäjältä on selvästi tärkeämmällä sijalla, ja kuljetusyhteydet ovat varmemmat.

Kiina ei ole voimakkaasti asettunut tukemaan Irania mutta on ilmoittanut, ettei se salli iranilaisten tappiota. Tuollainen asenne vastaa suurin piirtein kiinalaisten noudattamaa strategiaa myös venäläisten tukemisessa Ukrainan sodassa. Molemmissa tapauksissa Kiina arvioi, ettei suora sotilaallinen tuki ole tarpeen, mutta epäsuorasti tukea annetaan. Kiinalaiset ovat toimittaneet Iranille modernia aseistusta ja valvontatekniikkaa sekä pystyvät hyvin arvioimaan, kuinka Iran on järjestänyt puolustuksensa.

Venäjän suhde alkaneeseen sotaan on hyvin samantapainen kuin Kiinalla. Molemmat haluavat välttää joutumista sotaan Yhdysvaltoja vastaan Iranin vuoksi. Molempien arvioidaan myös hyötyvän tuosta sodasta, ellei pahoja yllätyksiä satu. Venäjä hyötyy energian hinnan noususta ja siitä, että Lähi-itään menevä aseistus on pois Ukrainan sodan rintamilta. Kun Yhdysvallat ei ole heti alkuun saavuttanut tavoitteitaan, presidentti Trump on esiintynyt Venäjää kohtaan myötämielisesti. On jopa arveltu, että hän etsii jo Venäjältä apua Iranin sodan saattamiseksi päätökseen mahdollisimman pian.

Varovaisuus kannanotoissa luonnehtii myös monien muiden maiden linjaa. Yleisesti ei haluta asettua vastustamaan Yhdysvaltoja, vaikka sen aloittamaa hyökkäystä ei hyväksytä. Toisaalta monien maiden kansalaiset erityisesti eteläisessä Aasiassa protestoivat voimakkaasti Yhdysvaltoja vastaan, ja sama asenne ilmenee kansainvälisessä mediassa. Vastalauseet saattavat pian voimistua, jos sodan tuottamat taloudelliset ongelmat kärjistyvät ja sota pitkittyy. Eteläisessä Aasiassa tapahtumia Persianlahdella seurataan tarkasti ja kriittisesti. Intialainen media on hyvin vaikutusvaltainen tekijä ja voittopuolisesti kriittinen amerikkalaisten sotaa kohtaan.

 Öljysäiliöt palavat Bahrainissa, missä sijaitsee suuri Yhdysvaltojen laivastotukikohta. Kuva: Wikipedia.

Vaikutukset ulottuvat myös itäiseen Aasiaan. Kun Yhdysvallat ryhtyi kiireesti kokoamaan maailmalta Patriot-ohjuksiaan, Etelä-Koreassa siihen reagoitiin epäluulolla. Yhdysvallat osoittautui äkkiä epäluotettavaksi liittolaiseksi, joka vain ilmoitti, että nuo ohjukset tarvitaan nyt muualla. Samanlaisia epäilyksiä on herännyt laajemminkin liitolaisten keskuudessa, pahiten ehkä Persianlahden pienissä maissa. Siellä ei enää luoteta amerikkalaisten suojelukseen, kun nähtiin, kuinka helposti Iran kykeni tuhoamaan tuon alueen tutkaverkot ja vaurioittamaan pahasti ilmapuolustusta.[xii]

Paljon riippuu siitä, miten Yhdysvaltojen hallinto pystyy perustelemaan sotaa laajemminkin kansainväliselle medialle. Tähän asti presidentti Trumpin selityksiä ei juuri ole uskottu, eikä vallitse lainkaan luottamusta siihen, että hän olisi oikealla asialla ja kykenisi kaikkiaan hallitsemaan tilannetta. Yhdysvaltojen johto ei ole edes yrittänyt perustella hyökkäystä kansainvälisen oikeuden noudattamisella vaan on turvautunut suoraviivaiseen voimapolitiikkaan. YK:n täydellinen syrjäyttäminen asian käsittelystä on tietysti pantu merkille.

Yhdysvaltojen sisäinen kritiikki

Edellä jo viitattiin siihen, että presidentti Trump ei kovinkaan valmistellut kotimaansa kansalaisia sodan aloittamiseen eikä pitänyt tarpeellisena saada sille kongressin hyväksyntää, jollaista perustuslaki vaatii. Mielipidemittaukset ovat yksiselitteisesti kertoneet sodan olevan laajalti epäsuosittu. Trumpin kannalta hyvin arveluttavaa on ollut hänen peruskannattajiensa, MAGA-liikkeen, mielipiteiden hajoaminen. Monet konservatiiviset kannattajat ovat ilmaisseet vastustavansa sotaa. Trumpille tulee pian kiire saada aikaan jokin myönteinen ratkaisu sotaan, sillä kongressin välivaalit syksyllä uhkaavat tuottaa hänelle raskaan tappion.

Sotatapahtumia selostaessaan presidentti Trump on turvautunut totuttuun tapaansa voimakkaaseen liioitteluun luetellessaan saavutuksia. Hän on jäänyt jatkuvasti kiinni myös tietämättömyydestä tai vääristelystä faktojen suhteen. Eräät selitykset ovat yksinkertaisesti tuomittu mahdottomiksi.

Kun Trumpilta kysyttiin lehdistön haastattelussa 9. maaliskuuta selitystä sille, että oli pommitettu Teheranissa lastensairaalaa, jolloin 165 lasta ja myös hoitohenkilökuntaa kuoli, hän keksi aivan uskomattoman selityksen. Trumpin mukaan iranilaiset olivat itse tuhonneet sairaalan ampumalla sinne ohjuksia. Ja kun kysyttiin tarkennusta, Trump sanoi, että Iran oli jostain ostanut Tomahawk-ohjuksia, joilla sairaala tuhottiin. Asiantuntijat pudistelivat päätään ja totesivat, ettei tuollaisia selityksiä Yhdysvaltojen presidentin pitäisi ryhtyä vetämään hatusta.

Ratkaisevan tärkeää presidentti Trumpille on nyt saada muotoilluksi sodanpäämäärät niin, että hän voisi mahdollisimman pian julistaa saaneensa voiton, vaikka alkuperäisistä päämääristä jouduttaisiinkin luopumaan. Vajaan kahden viikon kuluttua sodan aloittamisesta, voiton näkymät ovat käyneet hyvin hämäriksi. Vaikeutena on myös saada Israel tyytymään tuloksiin, jotka näyttävät huonoilta. Vaihtoehtona luonnollisesti on sodan eskaloiminen lisäämällä voiman käyttöä ja ryhtymällä maahyökkäykseen. Siihen sisältyy kuitenkin suuria riskejä, ja valmistelut vaatisivat runsaasti aikaa, vähintään monta kuukautta. Sodan pitkittyessä myös taloudelliset seuraamukset voivat olla dramaattisen tuhoisia.

Kysymys Yhdysvaltojen päämääristä on yhä avoinna. Selvästi alkaa erottua tavoite saada maailman energiamarkkinat amerikkalaiseen kontrolliin. Toisaalta on kysymys Israelin tukemisesta tuhoamalla Iranin valtio nykyisessä muodossaan. Nuo tavoitteet ovat kuitenkin niin laajoja, että ne vaatisivat sodan laajentamista, mistä edelleen seuraisi uhka kolmannesta maailmansodasta.[xiii]

 

Miltä siis näyttää?

Kun Irania vastaan aloitettu sota on jatkunut jo 12 päivää eli saman ajan kuin sota kesäkuussa 2025, ei tilanteeseen tunnu löytyvän mitään nopeaa ratkaisua. Iranin puolustuksen tehokkuus ja kyky vastaiskuihin on selvästi yllättänyt Yhdysvaltojen johdon. Myös tapa, jolla sota aloitettiin, on heikentänyt luottamusta Yhdysvaltoihin. Kritiikki ei ole vielä laajentunut yhtä voimakkaaksi protestoinniksi, jollaista koettiin Vietnamin sodan aikana, mutta sellaiseenkin on varauduttava.

Vietnamin sodan aikoihin verrattuna nykyinen mediamaailma on paljon merkittävämpi ja nopeammin vaikuttava tekijä mielipiteiden muokkaajana. Vaikka niin sanottu valtamedia on kritiikissään verraten varovainen, riippumaton media on tulvillaan sotaa vastustavia kommentteja. Asiantuntija-arvioista mainittakoon vaikkapa eversti Douglas Macgregor, jonka kriittisen esityksen 3. maaliskuuta on nähnyt jo yli 3,1 miljoonaa katsojaa ympäri maailman, ja he eivät ole mitään Tik Tok -katsojia.[xiv]

Irania vastaan aloitettu sota noudattaa pääpiirteissään ja lähtökohdiltaan Yhdysvaltojen strategisia linjauksia vuodelta 2025, mutta toteutus on perustunut voimakkaasti presidentti Trumpin ja hänen lähiavustajiensa henkilökohtaisiin tuntemuksiin ja mieltymyksiin. Siksi monet kriitikot ovat sitä mieltä, että koko hankkeelta puuttuu selkeä strateginen logiikka, ja kysymys on jatkuvasta improvisoinnista. Kokeneet strategian ja kansainvälisen politiikan tuntijat ovat luonnehtineet maan nykyjohtoa hyvin amatöörimäiseksi näissä asioissa. Ammattimaiset diplomaatit ja kokeneet sodanjohtajat on syrjäytetty valmisteluprosesseista ja korvattu harrastelijoilla, jotka kylläkin ovat uskollisia Donald Trumpille.

Tässä vaiheessa näyttääkin siltä, että presidentti Trump joutuu ratkaisemaan, lisätäänkö voimaa ja vaaditaan yhä Iranin antautumista vai ryhdytäänkö valmistelemaan sodan lopettamista ja jopa irtautumista Persianlahden tukikohdista.[xv] Voiman lisääminen tarkoittaisi lopulta maahyökkäystä Iraniin Yhdysvaltojen joukoin, sillä yritykset käyttää apuvoimina kurdeja, azerbaidžanilaisia tai Persianlahden maiden joukkoja eivät näytä lainkaan lupaavilta. Eurooppalaisetkaan tuskin ovat halukkaita lähtemään sotimaan Lähi-itään. Sopivaa irtautumistietä ei Yhdysvaltojen hallinnolla ole siis näkyvillä, joten sota jatkuu ilman mitään käsitystä sen lopputuloksesta.

[i] Ks.  Pekka Visuri, "Israelin, Iranin ja Yhdysvaltojen 12 päivän sota" Suomen geopoliittisen seuran sivustolla (www.sgseura.fi) 1.7.2025.

[ii] National Security Strategy of the United States, November 2025. Sen sisällöstä ks. Pekka Visuri, Yhdysvaltojen uudet strategiset linjaukset geopoliittisen seuran sivustolla (www.sgseura.fi ) 30.12.2025.

[iii] https://edition.cnn.com/2026/02/28/us/video/trump-video-us-israel-iran-strike-hnk-digvid

[iv] Elizabeth Warren X:ssä: "I just left a classified briefing with the Trump Administration about the war in Iran. I was worried before, but I’m more worried now. https://t.co/HoSWLVWrR8" / X

[v] Ks. esim. Ben Norton, Geopolitical Economy Report, YouTube 28.2.2026: The US-Israeli war on Iran is based on LIES. Here is the truth.

[vi] Hedges Report 7.3.2026: Can Israel & the U.S. Sustain Iran's Military Power? (w/ Alastair Crooke) | The Chris Hedges Report

[vii] “Rubio suggests US strikes on Iran were influenced by Israeli plans”, Al Jazeera 2.3.2026.

[viii] Ks. Hedges Report 7.3.

[ix] MIT Prof Ted Postol: U.S. Iran Missile War - YouTube 5.3.2026.

[x] Ted Postol, YouTube 9.3.2026: Ted Postol: Fraud of Missile Defence Exposed in Iran War .

[xi] Cyrus Janssen YouTube 7.3.2026: The Iran War Is About to Break Global Energy Markets .

[xii] Ks. Ted Postol, YouTube 11.3.2026: Prof. Ted Postol: How Iran Blinded US Defenses in 10 Minutes - YouTube

[xiii] Ks. esim. Jeffrey Sachs, YouTube 7.3.2026: Jeffrey Sachs: We Are Now in the Early Days of World War III .

[xiv] Douglas Macgregor, YouTube 3.3.2026: Douglas Macgregor: A New World Emerges: Iran Will Win & Israel May Not Survive - YouTube .

[xv] Ks. esim. John Mearsheimer, YouTube 10.3.2026: John Mearsheimer: U.S. Already Lost Iran War - No Off-Ramp in Sight - YouTube.