Heikki Talvitie 21.9.2019

Valtioetuun perustuva ulkopolitiikka

Geopolitiikka Itä-Euroopassa

Euroopan unionin jäsenmaissa on ollut Neuvostoliiton hajoamisesta alkaen vallalla käsitys, että geopolitiikkaa ei enää ole ja että kaikki valtiot haluavat poliittisen järjestelmän, joka käsittää läntisen arvomaailman mukaisesti demokratian, oikeusvaltion ja ihmisoikeudet.

Läntisen valtapiirin laajentuminen Neuvostoliiton jättämään tyhjiöön Itä-Euroopassa katsottiin perustuvan kansojen omaan haluun, joten se siis ei olisi kuulunut geopolitiikan piiriin. Kuitenkin kysymys oli politiikan ja maantieteellisten tekijöiden yhteydestä, eikä geopolitiikka ollut mihinkään kadonnut. Geopolitiikkaa on maantieteellisen valtapolitiikan ilmeneminen riippumatta siitä, kuka tai mikä kykenee levittämään vallankäyttöään toisilta vapautuneeseen tilaan.

Seuraava vaihe syntyi, kun Venäjä kykeni poliittisesti ja sotilaallisesti haastamaan lännen laajentumisen. Tällöin EU:ssa katsottiin yleisesti, että geopolitiikka oli Venäjän aggressiivisesta käyttäytymisestä lähtevää negatiivista toimintaa.

Lännen politiikka Balkanilla eristi Venäjän tuosta alueesta, ja Kosovon itsenäisyyden tunnustaminen vastoin Serbian kantaa symbolisoi tätä tilannetta. Seuraavaksi koettiin Georgian sota, jossa Mikheil Saakashvili pyrki yllätyshyökkäyksellä ottamaan hallintaansa kapina-alueen Etelä-Ossetiassa. Lopputuloksena Venäjä miehitti Etelä-Ossetian ja Abhasian sekä tunnusti nämä alueet itsenäisiksi valtioiksi, vaikka Georgia sitä vastusti.

Kiovan Maidan ja presidentti Janukovitshin pako synnyttivät Ukrainassa epävakaan tilanteen, jossa Venäjä, Yhdysvallat, Saksa ja Ranska kukin pyrkivät hallitsemaan sitä poliittisesti. Venäjä mobilisoi vihreät miehet, joiden avulla se miehitti Krimin niemimaan, ja pian alkoi Itä-Ukrainan kriisi. Krim liitettiin Venäjään mutta kapinallisten eteneminen Ukrainan etelärannikolla epäonnistui. Ukrainan itäinen osa on yhä kapinallisten hallussa.

Jo nyt voidaan arvioida, että Transnistria, Moldova, Ukraina, Etelä-Kaukasia, Kaspianmeri ja Keski-Aasia ovat alueita, joille ei synny rauhanomaista ratkaisua ilman, että Yhdysvaltojen, Saksan, Ranskan ja Venäjän edut otetaan huomioon. Samalla Kiina on tullut Keski-Aasiaan uutena voimatekijänä. Missä määrin Ukraina kykenee omaehtoiseen toimintaan näissä geopolitiikan haasteissa jää nähtäväksi. Yleensä pieni maa joutuu sopeutumaan suurten paineisiin.

Arvopohjainen ulkopolitiikka lopussa

Viimeaikaisen kehityksen myötä arvopohjainen ulkopolitiikka on tullut tiensä päähän. Arvot ulkopolitiikan keinona liittyvät samaan kategoriaan kuin ideologioiden ja uskontojen varjolla käytävä ulkopolitiikka. Kaikissa näissä kolmessa ilmiössä vaikuttaa se tosiasia, että niissä ei voida tehdä kompromisseja. Eihän kukaan luovu uskostaan, ideologiastaan tai arvoistaan. Tästä johtuu tämän päivän kriisien pysyvyys ja samalla niiden vaarallinen eskaloituminen sodaksi.

Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä ovat selvästi hylänneet arvopohjaisen ulkopolitiikan, ja nyt ulkopoliittisen toiminnan pohjana on valtion etu, niin kuin kukin valtio sen määrittelee. Tässä on se selvä hyöty, että keskinäisten etujen yhteensovittaminen on ajateltavissa, ja joskus myös todellisuudessa näin saattaa tapahtua.

Euroopan unionin valtioiden osalta tämä kehitys on suuri haaste, koska Euroopan unioni ei ole valtio. Sillä ei ole yhtä puhelinnumeroa, johon Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän johtajat voisivat soittaa. On myös selvää, että Euroopan unionin ulkosuhteissa arvopohjainen ulkopoliittinen ote on käytännössä jo heikentynyt, vaikkakin sitä ylläpidetään erilaisissa lausunnoissa de jure.

Saksa oli Euroopan veturi ja sen eduissa oli Euroopan unionin laajentuminen ja erilaisten kumppanuussopimusten tekeminen ympäröivän maailman kanssa. Se oli sitten Saksan taloudellisen ja poliittisen voiman ohjailtavissa.

Kaksi asiaa mursi Saksan johtajuuden. Ensinnäkin länsivaltojen interventio Libyaan epäonnistui täysin. Ajatusvirhe oli kuvitelmassa, että kun diktaattori syöstään vallasta, niin oppositio olisi demokraattinen, kunnioittaisi ihmisoikeuksia ja haluaisi oikeusvaltiota. Gaddafin tappaminen loi Libyaan useiden pikku-Gaddafien viidakon ja avasi valtavan tien pakolaisvirroille tulla Välimeren yli Eurooppaan. Tämän pakolaisvirran edessä EU taipui perinteisiksi valtioiksi ja rajoiksi, ja kaiken kukkuraksi Saksa kärsi melkein vuoden holtittomasta ja kontrolloimattomasta turvapaikkahakijoiden aiheuttamasta kriisistä. Liittokansleri Angela Merkel ja Saksa putosi jalustaltaan.

Toinen tekijä Saksan heikkenemisessä oli sotilaallisten elementtien tulo Ukrainan kriisiin. Saksan valta-asema Euroopassa on ollut poliittinen ja taloudellinen, joten sotilaallisten seikkojen korostuminen kriisien hoitamisessa siirsi Saksan keskiöstä sivulle. Saksa ei ole viime aikoina ollut sotilaallinen mahti.

Mikä on EU:n ja Suomenkin arvomaailma?

Euroopan unionilla on ajateltu olevan yhteinen arvomaailma. Viimeistään nyt on aika arvioida tämäkin asia uusiksi. Suomi on EU:n puheenjohtajakaudellaan nostanut tikun nenään Visegrad-maat ja Etelä-Euroopan. Jos yhteisiä arvoja ei noudateta, niin etuisuuksia karsitaan ja pakotteet tuodaan EU:n sisälle. Jos demokratia ja ihmisoikeudet ovat varsin tulkinnanvaraisia suureita, niin oikeusvaltioperiaatteita tai niiden puuttumista voidaan mitata tarkemmilla säännöstöillä. Tämä käytäntö on viety EU:n sisällä Puolaan ja nyt myös Unkariin kuulemismenettelyn avulla.

Kun Suomi on profiloitunut jo aikaisemmin kovien otteiden maana Kreikan kriisissä ja nyt oikeusvaltiokäytäntöjen tuomisessa puheenjohtajamaan eikä pelkästään komission politiikkana kuulemismenettelyyn, niin voidaan sanoa, että tämä politiikka on ollut eräin osin vaikuttamassa siihen, että suomalaisia päteviäkään kandidaatteja ei ole nimitetty EU:n keskeisiin virkoihin. Suomi on Euroopan unionissa tuomarin eikä siis lääkärin roolissa.

Vuonna 1999 kun Saksa oli vaihtamassa pääkaupunkiaan Bonnista Berliiniin, niin Puola, Tshekki ja Unkari otettiin kiireen vilkkaa Naton jäseniksi. Berliinin piti saada turvavyöhyke. Kun näistä maista sitten tuli EU:n jäseniä, on niitä palkittu runsailla etuisuuksilla yhteisiä resursseja käytettäessä. Nämä maat ovat kuitenkin taustaltaan olleet järjestelmissä, jotka eivät ole olleet demokraattisia. Varsovan liiton hajottua ne alkoivat uuden, itsenäisen tien, jossa EU:lla oli kylläkin ensiarvoisen vakauttava vaikutus. Sittemmin kansalliset edut ovat tulleet näissä maissa etualalle ja ne ovat kapinoineet EU:n taholta tulevaa sanelupolitiikkaa vastaan.

Yksi tie ulospääsyyn lukkiutuneesta tilanteesta olisi, että noiden itäisen Keski-Euroopan maiden geopoliittisen aseman ei annettaisi tuoda niille mitään erityisiä etuja, jolloin pakotteitakaan ei tarvitsisi käyttää. Brexitin kaaoksessa Euroopan unioni ei hyödy mitään pakkopaidan käytöstä omia jäseniään vastaan. Pitkäaikainen koulutus ja pehmeiden eurooppalaisten kulttuuriarvojen esiintuominen edistäisi Euroopan unionin yhtenäisyyttä enemmän kuin pakko.

Historian huomioonottaminen

Tässä astuu kuvaan Euroopan historia ja erityisesti Puolan ja Unkarin historia. Tuon esille vain muutaman historiallisen tosiasian Unkarin osalta. Historia antaa osittain ymmärrystä sille, miksi kansat ja valtiot käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät.

Unkarilaiset saivat 1400-luvulta 1700-luvulle asti taistella Ottomaani-Turkin laajentumispyrkimyksiä vastaan. Menestykset ja tappiot vaihtelivat, mutta ei voida yliarvioida Unkarin osuutta Länsi-Euroopan säästymisessä ottomaanien vyörytykseltä. Näihin historian vaiheisiin kuuluvat eräät unkarilaiset sankaritarinat, joilla on käyttövoimaa vielä tänäkin päivänä.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen solmittiin Trianonin rauhansopimus vuonna 1920. Ensi vuonna siitä tulee kuluneeksi 100-vuotta. Siinä missä suomalaiset ensi vuonna tutkivat sata vuotta sitten solmittua Tarton rauhaa, unkarilaisille vastaavasti Trianonin sopimus on tärkeä. Suomalaiset saivat Tartossa 1920 liian hyvän sopimuksen, vaikka se valkoisen Suomen kannanotoissa leimattiin häpeärauhaksi. Unkarille Trianon oli katastrofi, sillä se riisuttiin paitsi tärkeistä alueista, joilla asui noin kolme miljoonaa unkarilaista, ja myös sen taloudellis-teollinen pohja romahti. Toisen maailmansodan rauhanteossa 1947 tämä tynkä-Unkari palautettiin uudelleen voimaan, joten Unkari on nykyisinkin Trianonin sopimuksen määrittelemässä geopoliittisessa tilanteessa. Tästä johtuu myös se, että Unkarilla on eräiden naapuriensa, erityisesti Romanian, kanssa kireähköt etniset suhteet.

Neuvostovallan aikana Itä-Euroopan kansandemokratioissa nousi kapinaliikkeitä neuvostosysteemiä vastaan. Unkarin tie vuoden 1956 kriisiin ja siitä selviytyminen ei ollut kapinaa demokratian puolesta. Se oli kapinaa itsenäisyyden puolesta. Unkarilaiset halusivat enemmän sananvaltaa siihen, miten he voisivat saada paremmin otetta oman maansa kohtaloon.

Kun neuvostounioni vaihtui sitten Euroopan unioniksi, niin enemmän kuin demokratia, oikeusvaltio ja ihmisoikeudet vaa´assa painoi itsenäisyys, halu tehdä omia päätöksiä omassa kohtalossa. Nyt sitten ollaan tilanteessa, että populistit voivat käyttää tätä itsenäisyyteen liittyvää käyttövoimaa EU:n pakotepolitiikkaa vastaan.

Euroopan unionin geopoliittinen rooli

Euroopan historia on sen valtioiden historiaa ja koettuja ulkoisia paineita. Geopolitiikka on tässä mukana täysillä, vaikka sitä ei EU:n sisällä tunnistetakaan.

Voitaisiinhan ajatella, että EU:n rooli rajoitettaisiin vain sen kompetenssin piiriin kuuluviin asioihin ja jätettäisiin unionin jäsenvaltioille itsenäistä liikkumatilaa sinne, missä yhtenäisyyden pakkopaita ei sovellu ja aiheuttaa vain kapinamieltä.

Myös EU-maiden etujen yhtenäisyydellä ja niiden korostamisella saataisiin esimerkiksi Münchenin turvallisuuskonferenssista jälleen turvallisuutta lisäävä elementti kansojen keskinäiseen yhteiseloon. Mutta se edellyttää valtiointressien tärkeyden myöntämistä myös EU-alueella.