Raportti kevätseminaarista 22.4.2024
Suomen geopoliittisen seuran kevätseminaari pidettiin 22.4.2024 Helsingin yliopiston Metsätalossa. Yleisteemana oli ”geopoliittisen tilanteen ja asetelmien murros”. Paikalla oli 32 osanottajaa.
Ohjelmassa oli kaksi alustusta, joiden pohjalta keskusteltiin.
Professori Rinna Kullaa, Tampereen yliopisto: Globaali etelä geopolitiikan murroksessa – juuri nyt.
Hän totesi aluksi käsitteen ”globaali etelä” olevan moniselitteinen ja lähinnä viitteenomainen, ei niinkään maantieteellinen käsite. Siihen luetaan kuuluviksi lähinnä kolonialismista vapautuneita maita, jotka ovat hyvin erilaisia, ja ne nykyisin suuresti vahvistuneina uhmaavat ”läntisen maailman” valta-asemia. Globaalin etelän maaryhmällä ei ole yhtenäistä uskonnollista tai muuta arvopohjaa läheskään siinä määrin kuin läntisen maailman mailla. Ryhmä kattaa suuren osan maailman väestöstä ja luonnonvaroista.
Viime vuosina EU:n asema maailmassa on normien säätelijänä ja talousmahtina heikentynyt. Nyt täytyy todeta, että EU:n ulkosuhdehallinto ei ole pystynyt täyttämään odotuksia suhteessa maailman uusiin valtaryhmittymiin. Myös Yhdysvalloilla on ongelmia, jotka aiheutuvat paljolti sisäisestä tilanteesta. Kiina ja Venäjä ovat suhteellisesti vahvistuneet ja nojaavat paljolti ”globaaliin etelän” tukeen.
EU:n tulisi tehostaa tiedonhankintaa globaalin etelän maista. Siellä sisäinen väkivalta ja salakuljetus ovat ongelmia, jotka haittaavat suuresti luonnonvarojen hyödyntämistä.
EU:n yhteistyö Afrikan unionin kanssa on tärkeää, ja se on parantunut.
Professori Tuomas Forsberg, Tampereen yliopisto: Onko Venäjän sota Ukrainassa sääntö vai poikkeus sotien historian valossa?
Forsberg käsitteli ensin Steven Pinkerin teoriaa väkivallan ja sotien vähenemisestä. Vaikka trendi ei olekaan yksioikoinen, Pinker esittää erilaisten tilastojen avulla, että myönteistä kehitystä on tapahtunut. Murhat, raa’at pahoinpitelyt ja terroristiset väkivallanteot ovat vähentyneet ympäri maailman, mutta niin ovat myös sodat ja kuolemat sodissa etenkin, kun näitä suhteutetaan maailman kulloiseenkin väkilukuun.
Ihmiset eivät kuitenkaan välttämättä usko positiiviseen kehitykseen, koska väkivallasta ja sodista kerrotaan jatkuvasti uutisissa. Ihmisten pelkoja selittää negatiivisuusvinouma: kiinnitämme enemmän huomiota kielteisiin tapahtumiin ja kehityskulkuihin ja muistamme ne paremmin kuin myönteiset tapahtumat ja kehityskulut.
Historiallinen sosiologi Michael Mann puolestaan ei näe sotien määrässä ja julmuudessa mitään ratkaisevaa muutosta. Hänen näkemyksensä mukaan on nähtävissä pikemminkin ajallista vaihtelua ja sodan tyyppien historiallista kehitystä.
Viime vuosikymmenten aikana suurin osa konflikteista on ollut valtioiden sisäisiä sotia. Niitä käydään globaalissa etelässä ja vain hyvin harvoin länsimaissa tai pohjoisessa, kuten esimerkiksi Jugoslaviassa. Suurimmat kuolleiden määrät viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana ovat tulleet Syyrian (2011–), Etelä-Sudanin (2013–2020), Jemenin (2014–), Etiopian (2020–2022) ja Sudanin (2023–) sisäisissä sodissa. Selvästi eniten ihmishenkiä vaatinut sota 2000-luvulla on ollut Kongon sisällissota. Ukrainan sodasta huolimatta valtioiden väliset sodat ovat kuitenkin poikkeuksia ja varsinkin suurvaltojen välisten sotien määrä on vähentynyt ratkaisevasti: sellaista ei ole tälläkään hetkellä käynnissä.
Suuri historiallinen muutos on sotien kustannusten kasvu ja sodista saatavan taloudellisen hyödyn vähentyminen. Valloitussotia ei ole enää järkevää käydä taloudellisen voiton tavoittelemiseksi. Joissain tapauksissa nopea valloitussota voi olla taloudellisesti järkevää, ja aina on myös olemassa tahoja, jotka jollain tavoin hyötyvät sodista myös taloudellisesti, mutta vallitseva ajattelu sotien hyödyllisyydestä on muuttunut.
Alustuksen loppuosassa Forsberg pohti kysymystä, onko Venäjän helmikuussa 2022 aloittama täysimittainen hyökkäyssota Ukrainaan poikkeuksellinen vai kertooko se sotien yleistymisestä? Kumoaako Venäjän sota monien kansainvälisen politiikan ja sotien tutkijoiden esittämät väitteet sotien ja niiden aiheuttamien kuolemien historiallisesta vähentymisestä?
Hänen mukaansa Ukrainan sotaa ei voi pitää esimerkkinä valtioiden yleisestä taipumuksesta aloittaa sotia, sillä juuri mikään muu maa kuin Venäjä ei olisi aloittanut vastaavaa sotaa. Toisaalta Ukrainan sotaa ei voida myöskään selittää joillain pysyvillä Venäjää koskevilla tekijöillä, jotka johdetaan maantieteestä, kulttuurista ja vuosisatojen takaisista historiallisista kokemuksista.
Venäjän aloittaman sodan syyt olivat taakse-, ei eteenpäin katsovia. Putinin pyrkimyksenä oli palauttaa Venäjälle jotain, mikä sillä oli ennen Neuvostoliiton hajoamista, nimittäin suurvalta-asema ja kyky kontrolloida lähiympäristöään. Ilman tätä historiallista taustaa hyökkäystä on vaikea selittää.
Ukrainan vastaiseen täysimittaiseen sotaan ryhtyminen riippui Venäjän sisäisestä valtarakenteesta. Silti yksinomaan se, että demokratia ei menestynyt kylmän sodan jälkeisellä Venäjällä ei yksistään riitä selittämään Venäjän sotaisuutta, vaan olennaista Putinin valtajärjestelmässä on se, että valtaapitävien ydinjoukko on tehnyt uraansa jo Neuvostoliiton aikaisessa turvallisuuspalvelussa KGB:ssä. Tämä tausta on omiaan lisäämään erilaisia uhkakuvia ja kielteisiä ennakkoluuloja kaikenlaista vierasta ja erilaista kohtaan niin maan sisällä kuin sen ulkopuolellakin. Se laskee kynnystä käyttää asevoimia ennakoivasti sekä hyväksyä myös omia tappioita.
Pelkästään venäläinen kansallismielinen tai patrioottinen ajattelu ei ole riittävä tekijä selittämään Ukrainan vastaisen hyökkäyssodan kannatusta. Ennen sodan syttymistä suhtautuivat eläkkeellä olleet Venäjän asevoimien korkeat upseerit siihen kielteisesti.
Suurvallat turvautuvat maailmanpolitiikassa myös aseelliseen voimaan ja ovat valmiita monissa tilanteissa myös käyttämään sitä toisia valtioita tai muita ulkoisiksi vihollisiksi nähtyjä toimijoita vastaan. Laajamittaisen sodan aloittaminen on kuitenkin poikkeuksellista, joten selitykseksi ei riitä mikään yleinen teoria valtioiden välisestä valtakamppailusta ja kansainvälisen järjestelmän anarkiasta. Selityksenä riittävä ei myöskään ole demokratian puute Venäjällä, maan korruptoituneisuus, fatalistinen kulttuuri tai geopoliittinen asema Euraasian pohjoislaidalla ilman luonnollisia rajoja länteen tai etelään.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa kohtaan ei kerro siitä, että mikä tahansa valtio olisi valmis aloittamaan vastaavan sodan tai että edes Venäjä olisi sellaiseen ryhtynyt, mikäli kehitys siellä ei kylmän sodan päättymisen jälkeen olisi saanut tiettyjä piirteitä.
Maailmanhistoriallinen kehitys voi kulkea toiseenkin suuntaan kuin mitä optimistinen tulkinta väkivallan ja sotien vähentymisestä antaa ymmärtää. On mahdollista, että elämme noin kymmenen vuotta sitten alkanutta suurta historiallista taitekohtaa, minkä seurauksena sodat ja väkivaltaisuudet taas lisääntyvät. Joitakin viitteitä siitä on: keskeisistä rauhaa selittävistä tekijöistä järki ja empatia eivät ole lisääntyneet. Demokratian ja ihmisoikeuksien vahvistuminen on maailmanlaajuisesti pysähtynyt. Muutos ei kuitenkaan ole jyrkkä tai peruuttamaton.
Deterministinen tulkinta siitä, että yhteiskunnalliset muutokset kohti rauhanomaista ja demokraattisesti hallittua yhteiskuntaa Venäjällä olisivat mahdottomia, perustuu hyvin valikoituun tapaan lukea Venäjän historiaa.
Huolia rauhan säilymisestä voidaan esittää, vaikka todennäköisyydet eivät sotaan joutumista suoraan puoltaisi. Kaikkein huolestuttavinta onkin se, että ydinaseiden aikakaudella yksikin sota voi olla koko ihmiskunnalle tuhoisa.
Keskustelussa pohdittiin muun muassa BRICS-valtioiden (ytimenä Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka) roolia ja mahdollisuuksia organisoida ”globaalin etelän” voimavaroja haastamaan tai syrjäyttämään läntisen maailman luomia valtarakenteita. Todettiin, että BRICS-maiden yhteistyö ja voima on selvästi kasvussa. Sen piirissä kehitetään muun muassa omaa pankkijärjestelmää, ja jäsenmäärä on kasvussa.
Käsiteltiin myös Wagner-joukkojen roolia Afrikassa ja todettiin se melko vakiintuneeksi. Lopuksi arvioitiin, että tarve saada vähitellen rauhanomainen ratkaisu Ukrainan sotaan koetaan tärkeäksi, ja mahdollisuudet ovat ehkä nyt paranemassa.
Tuomas Forsbergin alustus on laajempana julkaistu geopoliittisen seuran sivustolla (www.sgseura.fi) kohdassa artikkelit.