Heikki Talvitie: Presidentinvaalit Venäjällä

Venäläiset äänestivät presidentinvaaleissa 18.3.2018. Virallisia tuloksia odotellessa mediatalot riensivät arvioimaan tilannetta lähinnä siltä kannalta, miltä vaalien demokraattisuus näytti verrattuna suomalaisten oman systeemin toimivuuteen. Samoin on pyritty arvioimaan venäläisten onnellisuutta verrattuna suomalaisten onnellisuuteen. Lähtökohtana on tietenkin ollut viime aikojen gallupit siitä, että suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa.

Venäjän vaalien kansainvälispoliittiseen arviointiin on myös jo otettu kantaa. Siinä on tietenkin erilaisia elementtejä ja nyt näyttäisi siltä, että osa kommentaattoreista alkaa vähitellen ymmärtää, että vihanpidon lisääntyessä myös vaarallisen konfliktin todennäköisyys kasvaa. Suositellaan jo sitä, ettei kaikkia yhteydenpitoväyliä tukittaisi myöskään Venäjän suuntaan. Pelko on joskus viisauden alku.

Annoin Ruotsin suomenkieliselle televisiolle haastattelun Venäjän presidentinvaaleista. Kun toimittaja sanoi, että valitettavasti ohjelmassa on käytettävissä vain muutamia minuutteja mutta että analyysini keskeiset osat yritettäisiin saada mukaan, niin ajattelin varmuuden vuoksi kerrata keskeiset johtopäätökseni Suomessa blogikirjoituksen muotoon. 

Ensinnäkin Venäjää voisi pyrkiä ymmärtämään sen omista lähtökohdista nähden. Siksi olisi tärkeää analysoida, miksi Venäjällä järjestetään vaaleja ja mihin niillä pyritään. Tässä katsannossa ei tarvitse mennä ajassa taaksepäin kuin Neuvostoliiton loppuaikoihin. Ensinnä Neuvostoliiton korkeimpaan neuvostoon alettiin valita osa edustajista vaalien avulla. Tämä kaikki tapahtui Gorbatshovin aikana ja hänen aloitteestaan. Kun kuitenkin Gorbatshovin oma valinta tapahtui kiintiön puitteissa, niin hän ei itse aikonut asettua vaalien kautta valittavien edustajien joukkoon.

Sitten tulivat Moskovan pormestarin vaalit, joihin otti osaa Boris Jeltsin. Jeltsin oli silloisen tilanteen kriitikko, ja kuinka ollakaan hän sai yli 90 prosenttia äänistä. Neuvostoliiton käytännössä tapahtui siis ihme. Vapailla vaaleilla päädyttiin lähes samaan tulokseen kuin neuvostovaaleilla.

Tästä lähtien Jeltsinin poliittinen karriääri rakennettiin vaalien varaan toisin kuin Gorbatshovilla, joka ei koskaan uskaltanut riskeerata asemaansa heittäytymällä vapaiden vaalien vietäväksi.

Niinpä Jeltsinin tultua valituksi Venäjän Federaation presidentiksi se tapahtui vaalien kautta. Vaalit olivat myös Jeltsinin presidenttiyden legitimaatio. Kansa antoi mandaatin, jonka legaalisuus täyttyi vaaleissa. Kun Boris Nikolajevits sitten valitsi itselleen seuraajaa, niin pääministeri vaihtui Venäjällä tiuhaan. Erilaisia ehdokkaita testattiin lojaalisuuden ja pätevyyden mittareilla. Kun Jeltsinin valinta osui Vladimir Putiniin, niin Putin nimitettiin vt. presidentiksi. Jotta Putin saisi omalle presidenttiydelleen legitimaation, hänen tuli saavuttaa se vaalien kautta. Ja näin myös tapahtui.

Kun Putinille tuli kaksi kautta täyteen, perustuslakia ei muutettu, vaan Dmitri Medvedev valittiin presidentiksi vaaleilla ja Vladimir Putinista tuli pääministeri. Neljä vuotta kului, ja Putin päätti palata presidentin virkaan. Takana oli Medvedevin kausi, jolloin lännen kanssa oli kriisejä Kosovossa, Georgiassa ja Libyassa. Perustuslakia muutettiin nyt siten, että presidentin toimikausi muuttui kuusivuotiseksi. Putinin uusi kausi sai legitimaation vaaleilla. Näissä vaaleissa Putin sai siis uuden valtuutuksen asemalleen seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.

Venäjä on suurvalta. Oleellista kuitenkin on, että sille tunnustetaan suurvallan status muiden suurvaltojen taholta. Tähän tehtävään Vladimir Putin on keskittänyt tarmonsa. Kun lännen taholta tätä statusta ei ole haluttu myöntää Venäjälle, niin Venäjän on se itse otettava itselleen.

Tässä tilanteessa vaaleilla on Kremlin johdolle kaksi tehtävää. Ensimmäinen on niin kuin lännessäkin vaalien kautta saatu valtuutus presidentin virkaan. Näin legitimaatio toteutuu, ja se on yhtä tärkeä tekijä Venäjän vaaleissa kuin lännenkin vaaleissa. Toinen tehtävä on varmistaa se, että päteväksi koettu johto voi jatkaa tehtävässään tai jos johdon vaihtoon mennään, niin se tapahtuu johdon haluamalla tavalla. Nämä kaksi asiaa, vaalien kautta saatava legitimaatio ja johdon halu kontrolloida tulosta, ovat yhdistettävissä, mutta vain siten, että legitimaation sisältö kärsii. Siksi vaalit pitää järjestää siten, että kansalla on vaihtoehtoisia kandidaatteja. Muiden kuin johdon kandidaattien määrä ja laatu määrää vaalien legitimaation.

Edellä olevasta seuraa, että vaalien yksi keskeinen elementti on ehdokasasettelu. Siinä on selvästi indikoitu johdon ehdokas. On myös selvää, että hänellä on kokemusta ja myös edellytyksiä edistää Venäjän suurvalta-aseman tunnustamista. Muilta kandidaateilta nämä edellytykset selvästi puuttuvat. Ne puuttuvat myös henkilöiltä, jotka tulevat listojen ulkopuolelta, ja siksi heidän osallistumisensa jää ehdokasasetteluun.

Sisäpolitiikalla on tietenkin oma roolinsa vaaleissa. Mitä kansa johdolta toivoo ja miten siihen voitaisiin vastata. Lännen vastakohtaisuus ruokkii turvallisuustarvetta, joka näkyi näissä vaaleissa. Silti ihmisten jokapäiväinen elämä on kaikkien mielenkiinnon kohteena. Venäjällä hallitukset ja presidenttikin työstävät kampanjoita, jotka ovat eräänlaisia maalitauluja. Jos ei osuta kymppiin niin voidaan saada osuma seiskaan tai kahdeksikkoon ja sitten toteutetaan suunnitelma siltä osin. Tällä mallilla on Venäjällä vuosisataiset perinteet ilman, että lännen ekonomistit olisivat siitä paljoakaan ymmärtäneet. Sisämarkkinat ovat saaneet kitua pitkin matkaa, jopa aluksi lännen pakotteidenkin aikana. Nyt näyttäisi siltä, että omaa, lännen tuotteiden kanssa kilpailevaa tuotantoa olisi saatu aikaiseksi.

Kansainvälinen tilanne onkin sitten jo oma lukunsa. Yhdysvallat kokee ensisijaisesti Kiinan vastapelurikseen. Näin varmaan onkin, vaikka maiden taloudet ovat kietoutuneet toisiinsa varsin tehokkaalla tavalla. Jos rankaiset naapuria, niin rankaiset myös itseäsi.

Venäjä on myös haastaja Yhdysvalloille, vaikka potentiaaliltaan vähäisempänä kuin Kiina. Ainoastaan ydinaseiden osalta Venäjä on verrattavissa Yhdysvaltoihin. Yhdysvaltain ohjuspuolustusjärjestelmän täytäntöönpanon alettua ydinasevallat ovat ajautuneet selvästi uuteen varustelukierteeseen. Strategisia ydinaseita ja strategioita on kehitelty ja jo esiteltykin. Ja vielä ei olla puhuttu paljoakaan taktisista ydinaseista, jotka ovat divisioonaportaan aseistusta. Ydinaseiden käytön kynnys on alentunut, eikä Pohjois-Korean ydinaseita koskeva kriisi tätä asiaa tee yhtään helpommaksi.

Yhdysvaltain ja Euroopan asenne, yritys eristää Venäjä ja pakottaa polvilleen on vienyt Venäjän Kiinan strategiseksi kumppaniksi. Kiinankin johto ajaa vahvan Kiinan politiikkaa ja siksi siellä johtaja on saanut hyväksytyksi päätöksen jatkaa kauttaan ilman takarajaa. Euroopan Unioni on eripurainen seura, jossa yhtenäisyyttä voidaan saada aikaan kansainvälisen tilanteen kiristyessä. En kuitenkaan usko, että näin hankittu onnellisuus olisi tae suomalaisten vertailusijoitukselle eli ykköstilalle myös jatkossa.

Espoossa 19.3.2018

Heikki Talvitie

Erikoislähettiläs