Heikki Talvitie

Kansat ja menneisyys                              

Virginia Woolf kirjoittaa toukokuun 2. päivänä vuonna 1932 päiväkirjaansa havaintojaan Kreikasta. Hän toteaa, että vuosisadat eivät ole jättäneet Kreikkaan jälkeäkään. Ei ole 1700-lukua, 1500-lukua tai 1300-lukua, eikä niitä kaikkia yhteen kerrostuneena, kuten Englannissa – ei mitään näiden ihmisten ja antiikin, vuoden 300 eaa välissä. Jotenkin juuri vuosi 300 ennen ajanlaskumme alkua sai Kreikan otteeseensa ja pitää sitä yhä hallussaan. Näin ollen se on kuun maa – tarkoittaen, että se on kuolleen auringon valaisema.

Tästä tulee mieleen se, miten Virginia Woolf olisi nähnyt Suomen, jos maamme olisi ollut tarpeeksi mielenkiintoinen 30-luvun vierailua varten. Kirjallisena ihmisenä Kalevala olisi varmaankin häntä kiinnostanut. Suomalaisilla olisi siis homeerinen menneisyys, mutta olisiko heillä mitään mielenkiintoista keskiajalta tai uuden ajan alusta. Tuolloin täällä hääräsivät ruotsalaiset eikä Turussa hovia pitäneen prinssi Juhanan Englannin matka 1500-luvulla olisi mitään historian uutiskynnystä ylittänyt. Hakkapeliitat ovat osa Ruotsin imperialismia ja kyllähän Prahassakin pikkulapsia peloteltiin ruotsalaisilla, ei suomalaisilla. Suomen siirtyminen Ruotsin omistuksesta Venäjän omaisuudeksi ei myöskään ollut vuosisatoja räjäyttävää ainesta. Suomen sekava itsenäistyminen sisällissodan melskeissä ja vallinnut saksalaissuuntaus eivät nekään ole olleet briteille ja heidän turismilleen mikään must. Talvisota sen sijaan jäi urhean pienen Kalevalan kansan taisteluna tuon ajan tavallisen lehdenlukijan mieleen.

Virginia Woolfin päiväkirjassa on joulukuun 2. päivältä 1939 merkintä: ”Näin kuningaskalastajan ja merimetson eräänä päivänä kumisaapaskävelylläni. Lentokoneita pörrää hyvin paljon. Venäjä hyökkää Suomeen. Englannissa ei tapahdu mitään….” Tässä siis on osa Talvisodan ihmeestä. Venäjä hyökkää Suomeen ja Englannissa ei tapahdu mitään. Suomi oli siis silloin lööpeissä, kun muualla ei tapahtunut mitään.

Seuraava merkintä Suomesta on 7. helmikuuta 1940: ” Laitan päivän otsikot ylös: Kohti sopua Japanin kanssa. Seuraava vaihe Intiassa. Punaisten kapina Suomessa, 5000 tapettu. Muille ei jää tilaa.” Tässä otteessa on jo paljonkin ilmaa jalkojen alla, ja se kuvastaa tuona aikana liikkuvien huhujen tasoa. Woolfilla ei yleensä ole päiväkirjoissa paljoakaan suoria sotatapahtumia, joten päivän otsikot -termi on yksinäinen laukaus pimeässä.

Helmikuun 16. päivä on jälleen merkintä Suomesta: ”Sain Cillan Suomen kirjeen. Ihmiset muuttuvat yhtäkkiä vakaviksi, unohtavat juoruta ja muistavat mitä heidän ainakin pitäisi tuntea. Hän kirjoitti minulle kuin tyhjästä ja kertoi Suomen kuolemasta tai kuolemattomuudesta. Kuinka vähän se kaikki merkitsee 37:ssa (tarkoittaa Woolfien osoitetta)… ei: se merkitsee jotain, mutta mitä? Sitten kärsin kovasti vaatekompleksistani ostaessani kaksi uutta vaatekertaa ja antaessani neuvokkaan ja humaanin naisen Lewisilla taivutella minut hankkimaan siniraitaisen takin…”

Maaliskuun 20. päivänä on seuraava ote: ”Sodan uskotaan alkavan. Suomalaiset solmivat rauhan. Saksan isku Scapaan. Häpeällinen. Joten me iskemme heitä vastaan. Tämä voi olla alkusoittoa laajalle hyökkäykselle. Mutta miksi tuhlaisin edes tätä sentin tilaa jylisevään ja tympäisevään politiikkaan? Jopa Tooth, se punatukkainen lääkäri, jonka etunimi on kai Hector, kertoi minulle, ettei hänellä ollut minkäänlaista intoa tähän sotaan – ja kuitenkin hän oli toivonut kovasti edellistä sotaa. Siitä huolimatta meidän on hoidettava homma, hän sanoi. Säällinen keskivertomielipide.”

Talvisota on siis se suomalaisten juttu, jonka jopa Virginia Woolfin päiväkirjat noteeraavat. Talvisota onkin ollut suomalaisten varsinainen vapaussota, ja sillä julkisuudella, jonka sota maailmalla sai, on ollut merkitystä meidän päiviimme asti ja tulee olemaan lukevan yleisön piirissä vielä tästä eteenpäinkin.

Suomalaiseen arkitodellisuuteen heijastettuna Talvisota jää monessa Jatkosodan jalkoihin. Sattui nimittäin niin, ettei Väinö Linna ollut vielä armeijakypsä Talvisodassa, joten Linnan ”Tuntematon sotilas” alkaa paloaukealta vuonna 1941. Siinä hyökätään, miehitetään ja peräännytään. Se on suomalaisen sotilaan tarina Itä-Karjalan korvissa, ei Karjalan kannaksella. Se oli hyökkäyssota, josta tuli puolustussota ja eloonjäämistaistelu. Vuosina 1941-44 tapahtui maailman rintamilla niin paljon, ettei Suomen asia noussut mitenkään erilleen muista sodan kauhuista ja maailmanpolitiikan käänteistä.

Suomessa on nyt tuotettu jo kolmas versio Tuntemattomasta sotilaasta. Mielestäni erittäin hyvä sellainen.

Kreikka Perikleen aikana tuli kuuluisaksi tieteistään ja taiteistaan. Tuon ajan rauniot, pylväät, patsaat ja vaasit tuovat yhä viestin taiteen ja tieteen jatkumoista ja elinvoimasta kaiken hävityksenkin keskellä. Silti myös Perikles tuhoutui sotiin. Ateenasta tuli imperialistinen valta, joka kyykytti muita kaupunkivaltioita. Sparta lopulta kukisti Ateenan merivallan. Roomalaiset siirsivät Kreikan taiteen ja tieteen hedelmät omaan kulttuuriinsa. Latinalainen Länsi-Rooma jäi sitten myöhemmin kansainvaellusten alle ja lakkasi olemasta 400-luvulla. Kreikkalainen Itä-Rooma sinnitteli vuoteen 1453. Kreikan alue koki 600-luvulla slaavien siirtymisen Balkanille ja Kreikkaan ja sittemmin turkkilaisten vallan.

Monessa mielessä myös Suomi elää sodistaan. Tänään ehkä taas enemmän kuin pitkästä aikaa.

Virginia Woolf hukuttautui maaliskuussa 1941.

6.2.2018

Heikki Talvitie