Eljas Aalto ja Max Stucki 21.4.2025: Trumpin tariffit ja geopolitiikka
Eljas Aalto ja Max Stucki 21.4.2025
Trumpin tariffit ja geopolitiikka
Presidentti Donald Trumpin tariffipolitiikka on aiheuttanut poikkeuksellista epävarmuutta markkinoilla. On kyselty, mihin Trump tariffeillaan viime kädessä pyrkii. Samalla olisi pohdittava, mistä syystä Trump tariffeja on ajanut. Laajemmassa kuvassa olisi myös pyrittävä ymmärtämään, mitä tariffit kertovat Yhdysvaltojen geopoliittisesta asemasta.
Eräs Trumpin tavoitteista on valmistavan teollisuuden lisääminen Yhdysvaltojen maaperällä.[1] Tavoitteen taustalla lienee helppo nähdä sisäpoliittisia ulottuvuuksia, jotka liittyvät Trumpin äänestäjäkunnan tilanteen parantamiseen tuotannollisia työpaikkoja synnyttämällä. Toimintaa on kuitenkin mahdollista tarkastella myös turvallisuuslähtöisesti. Kiinan tuotannollinen teollisuuskapasiteetti on ylivoimainen Yhdysvaltoihin nähden.[2] Vaikka moderneja tehtaita tuskin on yksinkertaista muuttaa tuottamaan sotatarvikkeita konfliktitilanteessa toisen maailmansodan tapaan, lienee Kiinan massiivisella tuotantokyvyllä kuitenkin turvallisuuspoliittista kantavuutta.[3] Yhdysvaltojen tariffipolitiikka olisi tässä valossa nähtävä nollasumma-ajatteluna, jossa maahan yritetään uudelleen keskittää tuotantoa, jotta riippuvuus ulkovaltojen ja jopa liittolaismaiden teollisuudesta olisi minimoitu mahdollista suurvaltojen välistä sotaa silmällä pitäen. Tällöin Trumpin tariffipolitiikka ei olisi vain sisäpoliittista äänestäjien kosiskelua, vaan eksistentiaalisista intresseistä lähtevää reaalipoliittista laskelmointia.
Tariffien takana on myös nähty tavoite luoda kahdenvälisissä neuvotteluissa käytettävää vipua. Yhdysvallat voisi painostaa pienempiä maita tariffeilla ja saada nämä toimimaan haluamallaan tavalla kauppapolitiikassa ja muilla alueilla.
Miten tariffit toimivat?
Pohdittaessa Trumpin toimintoja on esitettävä kysymys niiden toimivuudesta ja mahdollisuuksista onnistua. Tariffit nostavat hetkellisesti Yhdysvaltojen kotimaisen teollisuuden kilpailukykyä mutta eivät luo edellytyksiä pitkän aikavälin teollisuusvetoiselle talouskasvulle. Tälle on useita syitä, joista tuotannollisten resurssien tehoton kohdentuminen ei ole vähäpätöisin.
Taloustieteen tutkimuksessa on havaittu, että kotimaisen tuotannon altistuminen ulkomaiselle kilpailulle kiihdyttää myös innovaatiotoimintaa[4]. Siten tariffit voivat hidastaa Yhdysvaltojen teollisuuden tuottavuuskasvua, joka tuotantokapasiteetin kasvattamisessa olisi keskeistä. Teollisuuden työpaikkojen lukumäärä ei nimittäin sinänsä ole olennaista vaan se, paljonko yhdellä työtunnilla saadaan tuotantoa aikaan. Ilmiö on lisäksi erityisen haitallinen tuottavuuden eturintamassa oleville maille, kuten juuri Yhdysvalloille, joiden tuottavuuskasvu ei voi perustua vain muualta omaksuttuihin teknologioihin.
Tariffeilla on myös arveltu olevan yhteys Trumpin taloudellisen neuvonantajan Stephen Miranin esittelemään, valtavirrasta poikkeavaan näkemykseen, jonka mukaan dollarin reservivaluutta-status onkin Yhdysvalloille eräänlainen taakka, koska sen seurauksena dollari pysyy yliarvostettuna ja pitää kauppataseen kroonisesti alijäämäisenä[5]. Näkemys on kuitenkin saanut täystyrmäyksen useimpien taloustieteilijöiden keskuudessa, sillä tätä statusta jyrkästi muuttavalla politiikalla voisi olla massiivisia ja arvaamattomia seurauksia. Vaihtotaseen alijäämän seurauksena ulkomaille virtaavilla dollareilla on perinteisesti ostettu Yhdysvaltain valtion velkakirjoja, ja näin on krooniset alijäämät rahoitettu nimenomaan reservivaluutta-statuksen ansiosta. Tällä hetkellä ulkomaiset sijoittajat rahoittavat kuitenkin yli biljoonan dollarin verran Yhdysvaltojen valtavasta julkisesta alijäämästä. Jos kauppataseen alijäämää korjataan tariffeilla, tulee alijäämä tilkitä jatkossa joko kotimaisilla säästöillä tai suurilla menoleikkauksilla ja veronkorotuksilla. Tämä ajaisi Yhdysvallat mahdollisesti syvään ja pitkäkestoiseen taantumaan. Myös sotakoneiston rahoittaminen julkisilla varoilla vaikeutuisi.
Entä, jos tariffeilla on kuin onkin Yhdysvaltojen teollisuutta vahvistava vaikutus? Vastoin yleistä käsitystä Yhdysvallat tuottaa tällä hetkellä teollisuustuotteita enemmän kuin koskaan aiemmin. Mikäli tariffipolitiikka nostaisi teollisuustuotannon kasvuastetta, on ero Kiinan teollisuuden kasvuun silti merkittävä. Kiina suurena, tuottavuuden eturintamaa jäljessä olevana maana pystyy kasvattamaan tuottavuuttaan hyvin nopeasti vielä pitkään.
Pitäen mielessä tuotannollisen teollisuuden turvallisuuspoliittinen ulottuvuus, Trumpin ja Yhdysvaltojen toimintaa voidaan tarkastella Graham Allisonin hahmotteleman ”Thukydideen ansan” kautta.[6] Nykyinen hallitseva suurvalta, Yhdysvallat, kokee asemansa uhatuksi nousevan haastajan, Kiinan, vahvistuessa. On yleisesti tiedossa, että Trumpin hallinto näkee nimenomaan Kiinan maansa tärkeimpänä vastustajana.[7] Allisonin mukaan Yhdysvaltojen hallinnon toimintaa tulisi tarkastella nimenomaan aseman menetyksen pelosta lähtevänä eikä siis sisäpolitiikan näkökulmasta. Näin ajatellen Yhdysvaltain johto siis pelkää Kiinan nousua ja on valjastanut kauppapolitiikkansa palvelemaan maan turvallisuuspoliittisia etuja.
Geopoliittinen näkökulma
Kaikki palaa lopulta Yhdysvaltojen asemaan maailmanpolitiikassa. Neuvostoliiton romahtamisesta lähtien Yhdysvallat on ollut johtava globaali supervalta, joka on voinut ulottaa valtapiirinsä lähes mihin tahansa. Kiinan nousu on kuitenkin pakottanut Yhdysvallat tilanteeseen, jossa se joutuu ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa kohtaamaan valtion, joka voimavaroiltaan muodostaa todellisen vastuksen. Yhdysvaltojen asema, jota turvaavat valtavat ja innovatiiviset kotimarkkinat, dollarin reservivaluutta-status sekä maan asevoimat, on edelleen vahva. On esimerkiksi vaikea nähdä toista markkinaa, joka lähitulevaisuudessa tulisi houkuttelemaan pääomia samalla tavalla.[8] Heikosti sujuva sotilaallinen yhteenotto Kiinan kanssa voisi kuitenkin muuttaa tilannetta radikaalisti, varsinkin jos konflikti johtaisi mittaviin yhdysvaltalaisten tappioihin ilman mainittavaa menestystä.
Pitkän aikavälin geopoliittinen tarkastelu ohjaa ajattelua suuntaan, jossa Yhdysvaltojen johtava taloudellinen ja sen myötä myös poliittinen asema tulee heikkenemään suhteessa Kiinaan ja muihin valtioihin. Kiinan tuotannollisen teollisuuden laajuus ja sen tuoma vauraus on jo näkynyt maan kyvyssä investoida asevoimiinsa, ja kehitys tullee jatkumaan samanlaisena. Tällaisessa tilanteessa Yhdysvaltojen olisi mahdollisesti rationaalisinta pyrkiä vahvistamaan liittolaisverkostojaan, jotta Kiina kyettäisiin patoamaan. Yhdysvaltojen hallinnon politiikka vaikuttaa kuitenkin toimivan tätä tavoitetta vastaan, mitä voitaneen pitää erikoisena. Spekulatiivisesti todettakoon, että mikäli Yhdysvaltoja todella ajaa yhä suuremmassa määrin pelko oman aseman menetyksestä, voi tuo pelko heijastua politiikkana, joka pyrkii maksimoimaan lyhyen aikavälin oletetut edut pidemmän aikavälin strategisten etujen kustannuksella.
Lyhyesti todettuna: Trumpin politiikka antaa aiheen pohtia sitä, onko Yhdysvaltojen asema maailman johtavana valtana todella tulossa päätepisteeseensä nähtävillä olevassa tulevaisuudessa. Mikäli näin on, myös Suomen päätös sitoa kohtalonsa käytännössä Yhdysvaltojen Naton kautta antamiin turvatakuisiin joudutaan harkitsemaan uudelleen.
Viitteet
[2] https://www.statista.com/chart/20858/top-10-countries-by-share-of-global-manufacturing-output/
[3] https://www.foxnews.com/politics/china-wargames-taiwan-us
[4] Nicholas Bloom – Mirko Draca – John Van Reenen, “Trade Induced Technical Change? The Impact of Chinese Imports on Innovation, IT and Productivity”, The Review of Economic Studies, Volume 83, Issue 1, January 2016, s. 87–117: https://doi.org/10.1093/restud/rdv039
[6] https://www.amazon.com/Destined-War-America-Escape-Thucydidess/dp/0544935276
[7] https://www.bloomberg.com/news/newsletters/2024-11-12/china-is-enemy-no-1-for-trump-s-new-team