Pekka Visuri 1.7.2025

Israelin, Iranin ja Yhdysvaltojen 12 päivän sota

Israelin hyökkäys Irania vastaan 13.6.2025 aloitti vajaat pari viikkoa kestäneen sodan, johon Yhdysvallat lopulta teki intervention ja sai myös aikaan aselevon. Israelin käymien lukuisten sotien sarjassa tälläkin kerralla noudatettiin pääasiassa vanhaa kaavaa, mutta nyt tuli mukaan myös monia uusia piirteitä, joita tullaan tutkimaan vakavasti.

Vertailukohtana sodat vuosilta 1956 ja 1967

Vanha kaava toistui verrattaessa kesäkuun 2025 tapahtumia vuosina 1956 ja 1967 käytyihin sotiin. Vuonna 1956 kiista Suezin kanavan omistuksesta kärjistyi, kun Egypti kansallisti sen saadakseen varoja Assuanin padon rakentamiseen. Kanavayhtiön osakkeita omistaneet Iso-Britannia ja Ranska eivät sitä hyväksyneet vaan ryhtyivät suunnittelemaan Suezin valtaamista. Siihen ne saivat avuksi Israelin, joka aloitti yllätyshyökkäyksen Siinailta Suezille 29.10.1956. Tuohon hyökkäykseen liittyi muutaman päivän kuluttua Välimerelle sotavalmiiksi koottu brittien ja ranskalaisten maihinnousuarmeija. Se ehti jo rantautua Suezin alueen pommitusten jälkeen kanavan suulle Port Saidiin mutta joutui keskeyttämään etenemisen Yhdysvaltojen vaatimuksesta.

YK:n turvallisuusneuvostossa syntyi harvinainen Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton yksimielisyys siitä, että Israelin, Ison-Britannian ja Ranskan on vedettävä joukkonsa pois Egyptin alueelta. Näin myös tapahtui, ja vetäytymistä valvomaan perustettiin ensimmäinen YK:n rauhanturvaoperaatio, johon Suomikin osallistui. Britit ja ranskalaiset joutuivat samalla poistumaan Lähi-idästä, ja uusiksi vaikuttajiksi asettuivat Yhdysvallat ja Neuvostoliitto.

Brittiläisen imperiumin ja Ranskan siirtomaavallan loppu oli käsillä, ja ne reagoivat tilanteeseen eri tavoilla. Britit antautuivat amerikkalaisten ylivaltaan, mutta Ranskassa Charles de Gaulle nousi johtamaan vastatoimia mm. estäen Ison-Britannian jäsenyyden Euroopan yhteisössä ja irrottamalla Ranskan Naton sotilastoiminnasta.

Vuonna 1967 alkoi uusi sota, joka muutti Israelin ja arabimaiden asetelmia perustavasti. Poliittinen tilanne oli kiristynyt kevään kuluessa, ja molemmat osapuolet nostivat sotilaallista valmiuttaan. Eräiden välivaiheiden jälkeen Israel aloitti hyökkäyksen 5. kesäkuuta tuhoamalla yllätysiskulla Egyptin ilmavoimien taistelukyvyn. Samalla maahyökkäys lähti etenemään Gazaan ja Siinaille. Egyptin armeija käytännössä tuhoutui, ja Israel muodosti rintamaan Suezille.

Myös Jordania liittyi sotaan, mutta Israel onnistui lyömään sen armeijan Jordanin länsirannalla ja Jerusalemissa. Lopulta Israel valtasi Golanin kukkulat Syyrialta. Sota kesti kaikkiaan vain kuusi päivää, mutta sen seurauksena Israel miehitti Siinaita, Gazaa sekä Jordanin länsirannan ja Golanin alueita.

Miehitettyjen alueiden kuulumista Israelille ei ole kansainvälisesti tunnustettu, ja niiden omistuksesta käytiin vielä ankara sota syksyllä 1973. Sittemmin Israelin ja Egyptin välillä tehtiin vuonna 1982 rauhansopimus, joka palautti Siinain Egyptille. Sen sijaan palestiinalaisten asuttamat Gazan ja Länsirannan alueet ovat pysyneet Israelin miehityksen tai tiukan valvonnan alaisina, ja miehitys jatkuu myös Golanilla.

”Kuuden päivän sota” vuonna 1967 mullisti Lähi-idän poliittisia asetelmia ja teki Israelista sotilaallisen suurvallan pienestä koostaan huolimatta. Siihen on vaikuttanut Yhdysvaltojen jatkuva tuki. Israelin ja arabimaiden konflikti on eri muodoissaan kestänyt jo vuosikymmeniä, ja siihen liittyi yhä voimakkaammin mukaan myös Iran. Viimeisenä, hyvin dramaattisena vaiheena on ollut Gazan hallinnasta syksyllä 2023 alkanut sota, joka on saanut myös kansanmurhan piirteitä Israelin massiivisten pommitusten vuoksi.

Israelin hyökkäys Iraniin kesäkuussa 2025

Ajankohtaisena taustana Israelin aamuyöllä 13.6.2025 aloittamalle hyökkäykselle Iraniin oli ennen kaikkea pyrkimys estää Irania tukemasta aseistettuja ryhmittymiä, jotka taistelivat sitä vastaan, ja ehkäistä ydinaseiden tuotannon aloittaminen. Myös laajempi geopoliittinen kamppailu Israelin ja Iranin välillä vaikutti hyökkäyspäätökseen.

Israelin kannalta asetelman teki kuitenkin monimutkaiseksi Yhdysvaltojen pyrkimys välttää joutumista mukaan laajaan Lähi-idän sotaan. Yhdysvallat on tukenut Israelia suurilla rahasummilla ja asetoimituksilla mutta pyrkinyt pysymään erossa varsinaisista sotatoimista pääministeri Benjamin Netanhajun sitkeistä houkutteluista huolimatta. Myös Yhdysvaltojen selkeänä tavoitteena on ollut estää Irania hankkimasta ydinaseita, mutta toistaiseksi asiaa pyrittiin hoitamaan neuvotteluilla.

On kiistanalaista, kuinka vakavasti Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump oli sitoutunut jatkamaan neuvotteluja Iranin ydinohjelmasta, vai juoniko hän yhdessä Netanhajun kanssa niistä harhautuksen, joka mahdollisti dramaattisen yllätyshyökkäyksen. Joka tapauksessa pari päivää ennen sovittua neuvottelua Iranin ja Yhdysvaltojen välillä Israel iski varoittamatta ydinlaitoksiin ja myös murhasi kymmenkunta johtavaa tiedemiestä. Samalla Israel tuhosi tärkeitä ilmapuolustuksen kohteita ja surmasi johtavia kenraaleita pommittamalla heidän asuntojaan.

Menemättä tarkemmin sotilaallisiin yksityiskohtiin on syytä todeta, että hyökkäys oli vaatinut pitkäaikaiset ja laajamittaiset valmistelut. Itse asiassa Israelilla oli pari vuosikymmentä kehitteillä suunnitelma Iranin ydinlaitosten tuhoamiseksi, mutta sen toteuttaminen ilman Yhdysvaltojen tukea näytti erittäin vaikealta, varsinkin kun etäisyys Israelista Iraniin oli reilusti yli tuhat kilometriä.

Pitkästä valmisteluajasta kertoo parhaiten se, että Iranin ilmapuolustuksen ja sotilasjohdon kohteita vastaan hyökättiin niiden läheisyyteen solutettujen Mossadin agenttien ja kommandojen avulla. Seurauksena oli ensimmäisenä päivänä suuri sekaannus, joka mahdollisti Israelille ilmanherruuden saamisen. Tehtiin siis tavallaan maahyökkäys, jolla kompensoitiin pitkää etäisyyttä Israelista. Huomattakoon, että kyseessä oli alusta lähtien selkeästi hyökkäysteko ja sodan aloitus, vaikka esimerkiksi suomalaisessa mediassa puhuttiin vähättelevästi ”ilmaiskuista”.

Suurlähettiläs Alastair Crooken arvioita

Tapahtumia on seurattu lähes reaaliajassa, ja kommenttejakin on julkaistu tiheään tahtiin. Poimin niistä tähän vain pari merkittävää. Alueen oloja hyvin tunteva ja arvostettu entinen Ison-Britannian suurlähettiläs Alastair Crooke kertoi näkemyksiään pitkässä haastattelussa, joka on julkaistu youtubessa 29. kesäkuuta kanavalla Dialogue Works: Israel’s War Failure: It Couldn’t Win, It Won’t Win | Alastair Crooke .

Crooken mukaan Israel joutui tunnustamaan, ettei se kyennyt saavuttamaan päätavoitteitaan, jotka olivat Iranin hallinnon kaataminen ja ydinohjelman tuhoaminen. Yritys oli perustunut arvioon, että nopealla yllätysiskulla Iran voidaan lamauttaa ja saada hallitus vakavasti horjumaan. Se ei onnistunut, vaan iranilaiset ryhtyivät tehokkaaseen vastarintaan ja samalla vaimensivat sisäiset riitansa. Israel joutui ensi kerran historiansa aikana kokemaan hyökkäyksiä kaupunkeihinsa ja pyytämään ilmatorjunnan heiketessä apua presidentti Trumpilta. Hän lupasikin lähettää pommittajat pian matkaan, vaikka teeskenteli samalla epäröintiä.

Yhdysvaltojen ilmavoimien ja merivoimien hyökkäys Iraniin aamuyöllä 22. kesäkuuta oli myös huolellisesti valmisteltu, ja siihen liitettiin monia harhautuksia. Se ei kuitenkaan saanut aikaan merkittäviä tuloksia, vaikka Trump kehuikin lentäjien taitoja. Iran oli ehtinyt suojata ydinlaitoksensa hyvin. Sotatoimien jatkaminen olisi vaatinut tuntuvia lisäpanostuksia, ja Yhdysvalloissa sisäinen vastarinta sellaisille toimille on vahvaa. Ei siis ollut suuri yllätys, että Trump pyrki nopeasti lopettamaan sotatoimet. Iran tuli hiukan vastaan rajoittamalla Qatariin tekemänsä vastaiskun näytösluontoiseksi.

Suurlähettiläs Crooken mukaan tähän 12 päivän sotaan liittyi monia arveluttavia piirteitä, joita maailmalla joudutaan tutkimaan. Ensinnäkin Israel Yhdysvaltojen tuella turvautui terroristisiin menetelmiin, kun yksittäisiä ihmisiä kodeissaan ryhdyttiin laajamittaisesti murhaamaan ohjuksilla ja autopommeilla. Se on valtioille aivan poikkeuksellista käytöstä.

Israelin sabotaasi- ja murhaosastojen soluttaminen 13. kesäkuuta kauas Iranin alueelle muistutti Ukrainan hyökkäystä ”hämähäkin verkko” Venäjän lentokentille ja siviilijunaa vastaan viime keväänä. Silloinkin tarkoituksena oli estää sovitun neuvottelun toteutuminen, ja toteutus arvioidaan tapahtuneen Mossadin kanssa tai siltä mallia ottaen. Tuollainen terroristinen sodankäyntitapa herättää ikäviä kysymyksiä.

Crooke arvioi, että koettu 12 päivän sota horjuttaa myös luottamusta diplomaattisten toimien hyödyllisyyteen. Erityisen uhanalainen on luottamus ydinsulkusopimuksen (NPT) tulevaisuuteen, sillä Iran oli noudattanut sen määräämiä rajoituksia ja joutui silti hyökkäyksen kohteeksi. Samalla ”globaalin etelän” maat ovat jälleen saaneet aihetta epäillä länsimaiden lupauksia kansainvälisten sääntöjen noudattamisesta.

Professori John Mearsheimer varoittaa kansainvälisistä seurauksista

Sanoilla linjoilla Crooken kanssa ovat olleet kommenteissaan myös monet akateemiset tutkijat. Professori John Mearsheimer korosti haastattelussa 30. kesäkuuta (ks: Prof. John Mearsheimer Lays Out Israel and Iran Plans as War Fails in the Middle East ) sitä, että Yhdysvaltojen liittolaisetkin pitivät Trumpin interventiota Israelin hyväksi hyvin epäilyttävänä. Eurooppalaisista ei ehkä tarvitse välittää, mutta aasialaisten liittolaisten Japanin ja Etelä-Korean luottamuksen menetys on tulevaisuuden kannalta haitallista.

Kiina hyötyy tästä tilanteesta eniten, kun Yhdysvaltoja aletaan pitää ”roistovaltiona”, joka saattaa hyökätä hetken kuluttua mihin maahan tahansa ympäri maapallon. On hyvin todennäköistä, että Israel jatkaa nyt kansanmurhaa ja karkotuksia Gazassa, ja Yhdysvallat koetaan sen liittolaiseksi. Vastarinta niitä kohtaan tiivistyy.

Pahinta on se, että monet lännen kanssa kilpailevat maat saattavat nyt päättää ryhtyä kehittämään omia ydinaseita. Se ei ole teknisesti kovinkaan vaikeaa, kuten Pohjois-Korean ja Pakistanin esimerkki osoittaa.

Alustavia johtopäätöksiä

Mearsheimer ei kritiikissään suinkaan ole ollut ainoa, vaan monet muutkin amerikkalaiset vaikuttajat ovat syvästi huolestuneita siitä, että Yhdysvaltojen rauhanpyrkimykset Ukrainassa ja Lähi-idässä tuntuvat epäonnistuneen. Trump halusi esiintyä rauhantekijänä, mutta hänen omat taustavoimansakin MAGA-liikkeessä ovat protestoineet äskeisiä tapahtumia. Vaarallista heidän mielestään on, että presidentti Trumpin nyt nähty sitoutuminen Israelin pääministerin politiikkaan haittaa vakavasti Yhdysvaltojen kansallisten intressien ajamista kansainvälisessä politiikassa. Tuoreissa mielipidekyselyissä on ilmennyt, että selvä enemmistö amerikkalaisista vastustaa Yhdysvaltojen sotatoimia Lähi-idässä.

Kesäkuussa käydyn 12 päivän sodan myötä on kärsinyt myös tärkeäksi koettu suuntautuminen Aasiaan. Trumpille on käymässä samoin kuin hänen edeltäjilleen, jotka 30 vuoden aikana yrittivät jo useaan kertaan siirtää strategista painopistettä Aasian – Tyynenmeren suunnalle, mutta aina tuli väliin yllättäviä tekijöitä, jotka sitoivat voimia Lähi-itään ja Eurooppaan.

Uudessa asetelmassa Venäjä ei pysty merkittävästi tukemaan Irania, mutta sen sijaan Kiinalla on siihen voimaa. Se pitää tärkeänä, että Iran saa tukea Israelin ja Yhdysvaltojen painostusta ja hyökkäyksiä vastaan. Kiinalla on intressi taata öljyn saanti Persianlahdelta ja Iranista, ja tässä suhteessa myös Intia tukee Kiinaa. Kiina tarvitsee Irania myös kuljetusreittiensä tukialueena.

Monilta saattoi jäädä huomaamatta, kuinka Kiinan johtama Shanghain yhteistyöorganisaatio (SCO) piti Naton huippukokouksen aikaan omaa kokoustaan ja vakuutti vastustavansa lännen ylivaltapyrkimyksiä. SCO ei ole Naton kaltainen sotilasliitto, mutta sen jäsenet pystyvät tukemaan toisiaan. Se kattaa jonkin verran ja muistuttaa luonteeltaan BRICS-maiden yhteisöä, jonka puitteissa kasvanut voima erityisesti talouden alalla on pakko ottaa huomioon myös Euroopassa. Strategisessa mielessä EU:n ja Naton keskittyminen Venäjän eristämiseen ei näytä onnistuvan, sillä Venäjä on jo kääntänyt yhteistyösuhteensa melko voimakkaasti Aasian suunnalle.