Jarmo Virmavirta,

Alkaa olla Venäjä-Akatemian aika

Meteliä syntyi, kun Ulkopoliittinen Instituutti UPI julkaisi kirjasen Venäjän muuttuvasta roolista. Se oli tarkoituskin. Venäjän kehitys on äärimmäisen epävarmaa. Venäjä ei ole hyvän puolesta pahaa vastaan. Venäjä ei tavoittele läntisen maailman arvoja eikä osallistu lännen rauhapyrkimyksiin, vaan sillä on oma agendansa. Se ei hyväksy USA:n hegemoniaa maailman järjestykseksi. Venäjä on siksi uhka myös Suomelle ja EU:lle.

Tiedän jotakin UPIsta ja tästä asiastakin. Olin 80-luvun lopulta alkaen 16 vuotta UPI:n hallituksen puheenjohtaja. Lyhyen aikaa instituutin johtajana toimi silloin Paavo Lipponen, jonka tehtävä oli nostaa instituutin profiilia. Siinä hän onnistui. Hän myös liitti UPI:n länsieurooppalaisten tutkimuslaitosten piiriin. Niissä hautomoissa kehiteltiin EU:n lisäksi demokratian vientiä sinne missä sitä ei ole. Arabikevät on niiden ajatusten tulosta. Syksy siitä tuli, kun ryhdyttiin tukemaan kapinallisliikkeitä.

Mutta UPIssa varsinaisen työn teki Tapani Vaahtoranta, joka oli Lipposen jälkeen johtajana aina siihen asti, kun instituutti siirtyi eduskunnan rahoitukseen. Hän nosti aika pienillä varoilla UPI:n uskottavuutta. Hänen suosikkiseuransa jääkiekkoliigassa on edelleen Rauman Lukko. Muutenkin tolkun mies.

Itse asiassa Tapani Vaahtoranta oli koko idean - siis eduskunnan yhteyteen liittämisen - isä. Hän haki Saksasta instituutin hallintomallin. Tapanin toimin saatiin aikaan 90-luvun alussa hyvä tutkimussarja Venäjän kehityksestä. Uhkia siinäkin tuli esille, mutta myös mahdollisuuksia.

Kun idea instituutin siirtämisestä eduskunnan rahoitukseen syntyi, olivat sen parhaat tukijat presidentti Martti Ahtisaari, pääministeri Lipponen, demarien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari ja eduskunnan varapuhemies Ilkka Kanerva. Eduskunta teki päätöksen UPI:n aseman muutoksesta 100-vuotisjuhlaistunnossaan. 75-vuotista Suomea eduskunta oli aiemmin juhlistanut sijoittamalla rahaa Suomen Itsenäisyyden juhlarahastoon Sitraan. Rahaa tuli kun juhlarahaa sijoitettiin Nokiaan. Pian on edessä seuraava juhlapäätös Suomen 100-vuotistaipaleen kunniaksi. Suosittelen, että eduskunta päättäisi sen johdosta virallistaa Ulkosuomalaisparlamentin aseman. Ulkosuomalaiset ovat Suomen suurin käyttämätön voimavara. Siitä tulee kuitenkin rahaa vasta myöhemmin.

*

Kun UPI liitettiin eduskunnan instituutioihin, suljettiin silmät yhdeltä itsestään selvältä seuraukselta. Taloudellisen tuen siivellä kuvaan astui myös politiikka. Vaahtoranta vaihdettiin Raimo Väyryseen, Sdp. Hallintoelimiin haettiin ns. poliittista painoa. Vaikka politiikka pysyi kohtuuden rajoissa, se vaikutti UPI:n uskottavuuteen.

Enemmän UPI:n kuvaan vaikutti se, että instituutti alkoi tavoitella ajan trendin mukaista julkista roolia. Luonnollinen juttu, julkisuudestahan tällaiset hankkeet elävät. Ulkopolitiikan suurin julkisuusarvo on jo vuosia ollut Suomen Nato-jäsenyys. Siihen UPI osallistuu hyvin painavasti, sillähän saa suuret otsikot. Yle ja Helsingin Sanomat on vaikuttavimmat mediat, jotka ajavat Suomea Natoon. Tämä näkyy myös UPIn Venäjä-raportissa.

Eniten näissä teksteissä potuttaa väite, että Venäjä on arvaamaton. Niinhän asia ei ole, vaan päin vastoin. Hiukankin Venäjää tuntevalle Venäjä on hyvin arvattava. Kun Nato alkoi hivuttautua itään, Venäjä reagoi täysin arvattavasti. Vain typerys oletti muuta. Ennalta nähtävä reaktio jatkuu edelleen, vaikka monet asiat muuten ovat muuttuneet.

*

Nyt Venäjän edessä on seuraava vaihe. Lähimpinä parina vuosikymmennenä Venäjän talouden rakenteiden on uudistuttava, ettei Venäjä vajoa marginaaliin. Öljystä saa vielä pitkään käyttövoimaa, mutta tuotantokoneiston on monipuolistuttava. Alkaa myös valmistautuminen Putinin jälkeiseen aikaan. Uutta sukupolvea ajatetaan asemiin.

Tässä kaikessa on Suomellekin mahdollisuuksia, joka kuitenkin on Venäjän kaveri. Mutta ensin pitäisi päästä pakotteiden ja vastakkainasettelun maailmasta eroon. Nyt media nostaa muureja ja sellaisia tutkimuksia, jotka tukevat uhkakuvien maailmaa. Se tukee politiikkaa, jonka ovat muotoilleet sotilaat ja sotateollisuus. Niillä menee hyvin. Olisiko tutkimuksella jo aika pohtia tätäkin näkökulmaa. Jäähyväispuheessaan USA:n presidentti Eisenhower varoitti juuri sotateollisuuden infrastruktuurista. Sitä ei pidä päästää päättämään politiikasta. Niin kuitenkin nyt taas käy.

Presidentti Niinistö on pitänyt hyvin yhteyksiä Venäjälle, mutta Suomen muu poliittinen johto ei Brysseliltä sellaiseen ehdi eikä suuremmin halua. UPI:n tutkimuksen saaman kritiikin valossa näyttää siltä, että demarit ovat nyt saaneet tarpeekseen sapelin kalistelun politiikasta ja siirtyneet Niinistön linjoille. Se on hyvä asia. Ymmärrän hyvin demareiden ärsyyntymisen, vaikka voisin sanoa, että itsehän tätä keittoa keititte.

*

Ehkä pian on oikea aika nostaa esiin Suomen suuret linjat. Historia opettaa tämän: Suomen ei pidä liittoutua Venäjän vihollisiin eikä antaa aluettaan Venäjän vastaisten liittoutumien käyttöön. Tällä tiellä ollaan nyt niin pitkällä, ettei trendiä pitäisi enää edes "tutkimuksella" vahvistaa, vaikka Natoa myötäilevällä tutkimuksella saakin suuria otsikoita. Vaikka julkisuus on tutkimukselle tarpeen, ei se kuitenkaan ole tutkimuksen päätarkoitus.

Turussa syntyi 1980-lopulla Eurooppa-liike, jossa opiskeltiin Eurooppaa. Sillä oli paljon merkitystä mm. nuorille liikkeenjohtajille ja toimittajillekin. Nyt on samanlaisen liikkeen aika toiseen suuntaa. Suomalaisille vaikuttajille on kai luotava seminaarisarja Venäjä-Akatemia.

Jarmo Virmavirta

Kirjoitus on julkaistu alun perin Länsi-Suomessa 25.9.2016