Heikki Talvitie:

HISTORIAA JA GEOPOLITIIKKAA EURAASIASTA

Financial Timesin entinen Moskovan toimiston päällikkö Charles Clover on kirjassaan Black Wind, White Snow: The Rise of Russia’s New Nationalism (Yale University Press 2016) pyrkinyt jäljittämään Euraasia-termin käyttöä Venäjällä. Kirjan alaotsikko ”Venäjän uuden nationalismin nousu” kertoo siitä, mikä on Venäjän motiivi Euraasia-termin käytölle.  

Euraasian maantieteellisen alueen Clover määrittää Sir Halford Mackinderin mukaan. Teesin Mackinder esitti ensimmäisen kerran luennossaan Kuninkaallisen Maantieteellisen Seuran tilaisuudessa vuonna 1904. Luennon nimi oli The Geographical Pivot of History. Sitä voidaan myös pitää syntyhetkenä termille geopolitiikka.

Mackinderin mukaan Euraasian sydänalue ja reuna-alue muodostavat maamassan, joka vaikuttaa ratkaisevasti maailmanpolitiikkaan. Se, joka hallitsee näitä maamassoja, hallitsee myös Maailman Saaristoa eli Euraasian ulkopuolelle jäävää merten hallitsemaa aluetta. Ja se joka hallitsee tätä aluetta, hallitsee koko maailmaa. Oli tämän asian totuudenmukaisuus miten tahansa, niin Mackinder oli jäljittämässä Euraasian maamassan alueen merkitystä vastakohtanaan merelliset alueet ja niiden vaikutusvalta maailmanpolitiikassa. Siitähän on kyse tänäkin päivänä.

Presidentti Vladimir Putin ja hänen puheensa ovat antaneet Cloverille kimmokkeen katsoa, mikä merkitys Euraasia-käsitteellä on Venäjällä ja onko sillä seuraamuksia maailmanlaajuisesti.  

Joulukuussa 2012 Putin määritteli lähivuodet ratkaiseviksi sille, kuka ottaa johdon käsiinsä tai kuka jää periferiaan ja tulee vääjäämättömästi menettämään itsenäisyytensä. Tässä ei ole ainoastaan ratkaisevaa taloudellinen potentiaali vaan ensisijaisesti kunkin kansan tahto, sen sisäinen energia.  

Valdai-foorumissa 2013 Putin määritteli, että suurten geopoliittisten alueiden luominen, joiden alueiden taloudelliset, kulttuuriset, koko sivilisaatioon liittyvät, sotilaalliset ja poliittiset edut yhtyvät, on syy siihen, että Venäjän tulisi integroitua naapuriensa kanssa. ”Tämä on meidän ehdoton prioriteettimme. Euraasian integraatio on koko Neuvostoliiton jälkeensä jättämän alueen mahdollisuus tulla globaalin kehityksen itsenäiseksi osaksi. Muuten se tulee jäämään Euroopan ja Aasian takamaastoksi.”  

Euraasian unioni on ollut käsitteenä sen verran epämääräinen, että siihen ei ole lännessä reagoitu kovinkaan voimakkaasti. Hillary Clinton on kuitenkin antanut ulkoministerikaudellaan lausunnon, joka puhuu selvää kieltä. Clinton syytti Kremliä yrityksestä sovjetisoida koko Neuvostoliiton entinen alue uudelleen. Sitä ei ehkä kutsuta tällä nimellä. Se voi olla Tulliliitto tai Euraasian unioni. ”Mutta älkää erehtykö. Me tiedämme, mikä on tavoite ja tulemme tekemään kaikkemme hidastaaksemme tätä kehitystä tai myös estääksemme sen toteutuksen.”  

Näin paljon siis on selvää. Venäjä aikoo luoda Euraasian unionin, jonka alue on aika epämääräisesti ilmoitettu. Ja vaikka se amerikkalaisten mielestä on epämääräinen, niin tavoitteena on hankkia takaisin Neuvostoliiton hallitsema alue jossakin muodossa. Tämä on vastoin Yhdysvaltain intressejä ja heidän tarkoituksensa on estää sen toteutuminen. 

Charles Clover marssittaa esille ison joukon hieman epämääräisiä historioitsijoita, jotka hänen mielestään ovat kehittäneet Euraasia-käsitettä Venäjällä. Tässä yhteydessä ei ole tarkoituksenmukaista käsitellä tätä teemaa kokonaisuudessaan. Annan teille pari esimerkkiä henkilöistä, joiden sanankäänteitä löytyy Putinin puheista.

Ensimmäinen henkilö on Lev Gumilev. Hän oli kahden runoilijan Nikolai Gumilevin ja Anna Ahmatovan poika. Nikolai Gumilevia syytettiin Neuvosto-Venäjällä riehuneen sisällissodan aikana vehkeilystä blshevikki-hallituksen kaatamiseksi. Hänet ammuttiin 1921. Stalin ei myöhemmin katsonut Anna Ahmatovan suosiota hyvällä silmällä ja paras keino tarkkailla Ahmatovaa, oli lähettää hänen poikansa Lev Gumilev työleirille. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon Stalin tarvitsi Äiti-Venäjää ja kreikkalaiskatolista uskoa saadakseen venäläiset tiukkaan vastarintaan Saksan pyrkimyksiin nähden. Ahmatovan sallittiin runoilla Leningradissa piiritettyjen tunteita vastaavasti. Lev Gumilev anoi työleiriltä vapaaehtoisena rintamalle ja kuului sitten niihin neuvostoarmeijan yksiköihin, jotka keväällä 1945 marssivat Berliiniin.  

Lev Gumilev on Cloverin mukaan vaikuttanut Putinin ajatteluun kahdella tavalla. Sairastuttuaan työleirillä vakavasti hän sai 1939 eräänlaisen hallusinaation, jonka pohjalta kehitti intohimo-teesinsä (passionarnost) ihmistä ohjaavana voimana. Yht´äkkiä hänelle selvisi, mikä on inhimillisen toiminnan motiivi historiallisessa perspektiivissä. Mikä sai Aleksanteri Suuren marssimaan Intiaan ja Keski-Aasiaan, vaikkei hän kyennytkään hyödyttämään valloituksillaan Makedoniaa? Lev käsitti, että jokin Aleksanterin sisällä ajoi häntä eteenpäin. Tämä oli erityinen sisäinen kiihoke, jolla pyrittiin saavuttamaan jokin tarpeeton etu, usein kuoleman jälkeinen kunnia.   

Myöhemmin Gumilev joutui uudelleen työleirille ja vapautui sieltä vasta Stalinin kuoltua. Hän väitteli historian alalta ja tutki nimenomaisesti Kiinaa ja Keski-Aasian turkkilaisia heimoja. Hänen tutkimuksensa varsinkin hunnien osalta johtivat häntä kohti Euraasia-käsitettä.  

Toinen Lev Gumilevin havainto, joka on päässyt myös Putinin teksteihin, koskee hänen kokemustaan marssilla Berliiniin. Gumilev vakuuttui siitä, että hänen intohimo-teemallaan oli jotain yleispätevyyttä siinä mielessä, että hänen suhteellisen takapajuinen maansa oli saavuttanut voiton teknologisesti kovin paljon edistyneemmästä Saksasta.  

Lev Gumilevin ohella kannattaa mainita Alexander Dugin, joka on pyörinyt 1990-luvun lopulta aina näihin päiviin saakka eräänlaisena ideahautomona varsinkin mitä tulee Euraasia-käsitteeseen. Dugin julkaisi 1997 kirjan ”Geopolitiikan perusteet”. Hän hyväksyi täysin Mackinderin Euraasia-käsitteen ja ilmoitti, että suunnitelma on selvä. Ensin täytyy koota Neuvostoliitto uudelleen, ja sen jälkeen viisaalla diplomatialla edistetään Venäjän kumppanuutta Japanin, Iranin ja Saksan kanssa. Tämän toiminnan tarkoituksena on poistaa Yhdysvallat ja sen atlanttiset kumppanit mannermaalta.  

Dugin on eräänlainen kovis, joka kärjistää teesejään. Kuitenkin, jotkut hänen teesinsä ovat päässeet aina Putinin puheisiin, ja toisaalta Hillary Clinton on ottanut oman käsityksensä Euraasian unionista pitkälti Duginilta. Jenkit ovat panneet hänet jopa henkilökohtaisten sanktioiden piiriin. Viime aikoina Dugin on tavattu rahoittamassa eräitä eurooppalaisia populistia puolueita, mikä ei ole lisännyt hänen arvostustaan Yhdysvalloissa.

Oli miten oli, myös Charles Clover on tehnyt kirjassaan havainnon siitä, että vaikka Euraasian unioni terminä on ollut varsin epämääräinen, se on alkanut saada luidensa ympärille lihaa siinä määrin, että termiä ei enää voi sivuuttaa ihan olan kohautuksella.  

Putin antoi tälle kehitykselle tietyn sysäyksen vuonna 2012, kun hän alkoi kehittää Euraasian unionille instituutioita, joiden mallin hän oli ottanut Euroopan unionilta. Siten ylikansallinen toimeenpanoelin perustettiin tuona vuonna, ja sitä seurasi Euraasian tuomioistuimen perustaminen Minskiin. Ei ole myöskään poissuljettu mahdollisuus, että Euraasian unioni saa tulevaisuudessa rahaliiton ja poliittisen instituution, joka vastaisi Euroopan unionin neuvostoa.

Lopuksi vielä yksi konkreettinen esimerkki siitä, miten Euraasian Unioni esiintyy tänään reaalimaailmassa. Kun Suomi joutui harkitsemaan toimenpiteitä, miten pysäyttää itärajan yli tulvivat turvapaikanhakijat, Suomen hallitus kääntyi Venäjän puoleen. Suomalaiset totesivat venäläisille, että Suomi Euroopan unionin jäsenenä ei voi muuta kuin ottaa turvapaikan hakijat Suomeen. Suomi ehdotti, että Venäjä ei päästäisi turvapaikan hakijoita Suomen rajalle. Tässä vaiheessa venäläiset vastasivat, että he ovat liittyneet Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksiin ja niiden mukaan he eivät voi estää Suomelta turvapaikkaa hakevia pääsemästä Suomen rajalle. Suomen seuraava siirto oli esittää, että Euroopan unioni sopisi Venäjän kanssa. Venäläiset vastasivat, että jos Euroopan unioni on osapuoli, niin silloin toinen osapuoli on Euraasian unioni. Kun Suomi ei halunnut tällä tavalla tunnustaa Euraasian unionia, niin taas oltiin pattitilanteessa. Venäläiset esittivät sitten suomalaisille, että ainahan me voisimme sopia kahden kesken. Tämä tulikin sitten ratkaisuksi. Kahdenvälinen sopimus tehtiin, ja se koski pohjoisia raja-asemia ja Suomen, Venäjän sekä Valko-Venäjän kansalaisia.  

Espoossa 15.7.2016

Heikki Talvitie