Pekka Visuri 30.12.2025

Yhdysvaltojen uudet strategian linjaukset

Presidentti Donald Trump allekirjoitti marraskuun lopulla uuden kansallisen turvallisuuden strategian. Sen julkistaminen joulukuun alussa tuli useimmille tarkkailijoille yllätyksenä, koska oli ehkä odotettu jo totuttuun tapaan rutiininomaista esitystä Yhdysvaltojen tavoitteista ja strategisesta keinovalikoimasta niiden saavuttamiseksi.

Dokumentti on luettavissa tästä linkistä: 2025-National-Security-Strategy.pdf

Erityisesti Euroopassa uusi strategiapaperi iski johtajien tajuntaan kuin pommi, kun he huomasivat, että kyseessä olikin nyt selkokielinen suhteiden uudelleenmäärittely aivan konkreettisella tavalla. Diplomaattisesta kohteliaisuudesta liittolaisia kohtaan ei uusissa linjauksissa ole tietoakaan, vaan suurvallan strategiset intressit ja toimenpiteet avataan näkyville kaikessa alastomuudessaan.

Uusi asiakirja on sekoitus pitkään kehiteltyjä strategisia linjauksia ja presidentti Trumpin henkilökohtaisia painotuksia ajankohtaisen tilanteen puitteissa. Tyyli on tuttu hänen puheistaan, ja se myös tekee sisällön arvioinnin vaikeaksi, koska ei ole aivan helppoa erottaa voimakasta retoriikkaa kylmästä strategisesta järkeilystä. Se on kuitenkin tehtävä, sillä muuten ei voi saada esille olennaisia asioita, joihin nyt pitää varautua ottamaan kantaa.

Saatesanoissa Trump odotetusti ei ollut oman roolinsa luonnehtimisessa turhan vaatimaton, mutta myös pääasia tuli niistä heti esille: ”Kylmän sodan päättymisen jälkeen Amerikan ulkopoliittiset päättäjät olivat vakuuttuneita siitä, että Yhdysvaltojen hallitsevan aseman pysyvä ylläpito koko maailmassa palveli parhaiten maan etuja. Kuitenkin muiden maiden asioiden tulee olla meidän huolenamme vain siinä tapauksessa, että niiden toiminta uhkaa suoranaisesti meidän etujamme.”

Tavoitteiden ja keinojen määrittely: ero vanhan ja uuden strategian välillä

Johtava ajatus uudessa strategiassa on tavoitteiden ja keinojen huolellinen harkinta siitä näkökulmasta, että Yhdysvalloilla ei ole enää varaa eikä syytäkään toimia joka puolella maailmanpoliisina. Tavoitteet ja keinot on saatava tasapainoon, ja silloin on pakko keskittyä olennaiseen sekä jättää vähemmän tärkeät alueet ja toiminnat sivuun. Kyseessä on siis liikemiesmäinen arviointi siitä, mihin varoja kannattaa sijoittaa ja mistä pitää luopua.

Heti alkuun johdantoluvussa annetaan oppitunti strategisesta tilannearvioinnista, jossa tavoitteiden ja keinojen määritys on keskeinen tehtävä. Siitä päädytään toteamukseen: ”Ulkopolitiikan tehtävänä on suojata keskeisiä kansallisia etuja, ja se on ydinasia tässä strategiassa.”

Strategiassa halutaan korostaa eroa menneisiin käytäntöihin erityisesti viittaamalla epäonnistuneisiin ideologisiin periaatteisiin, joita aikaisemmat ulkopolitiikan suunnittelijat noudattivat: ”He painottivat raskaasti epäonnistuen globalismia ja siihen liittyen vapaakauppaa, millä horjutettiin keskiluokkaa ja teollista perustaa, joiden varassa kuitenkin Amerikan taloudellinen ja sotilaallinen johtoasema lepää. He antoivat liittolaisten ja kumppaneiden sälyttää puolustuksensa kustannukset amerikkalaisten maksettaviksi ja usein vetivät meidät mukaansa konflikteihin, jotka vastasivat niiden etuja mutta eivät olleet meille läheisiä eivätkä tärkeitä. He myös kietoivat Amerikan politiikan kansainvälisten instituutioiden verkkoihin, vaikka monet noista instituutioista ovat suorastaan meitä vastaan ja pyrkivät mitätöimään kansallista itsemääräämistä.”

Sen jälkeen esitetään, kuinka Trumpin hallinto jo ensimmäisellä presidenttikaudella ryhtyi korjaamaan noita virheitä ja kuinka sillä linjalla nyt jatketaan.

Mihin Yhdysvaltojen tulee pyrkiä?

Yleiseksi tavoitteeksi asetetaan kansallisen turvallisuuden ja väestön hyvinvoinnin suojaaminen ulkoisia ja sisäisiä uhkia vastaan. Uhkista onkin kertynyt pitkä lista ja laaja valikoima. Tehtävään on käytettävissä vahva sotilaallinen ja taloudellinen voima, jota kehitetään koko ajan. Korostetaan myös henkisten arvojen ja tieteen merkitystä.

Ulkopolitiikassa tavoitteet määritellään hyvin konkreettisesti aloittaen läntisen pallonpuoliskon merkityksestä:

”Me haluamme, että läntinen pallonpuolisko säilyy vakaana ja hyvin hallittuna, jotta estettäisiin laajamittainen maahanmuutto sekä huumausaineiden ja muun rikollisuuden tulo Yhdysvaltoihin. Haluamme myös estää ulkopuolisten voimien tunkeutumisen läntiselle pallonpuoliskolle vaarantamaan taloutta ja kuljetus- ja hankintareittejämme. Me haluamme vahvistaa Monroe-opille uutta Trumpin versiota.”

Seuraavaksi strategiassa korostetaan tärkeyttä pitää indo-pasifisen alueen kauppa- ja kuljetusreitit vapaina ja turvallisina. Eurooppaan halutaan palauttaa eurooppalaisten kulttuurinen itseluottamus ja läntinen identiteetti.

Lähi-idän suhteen huomautetaan: ”Me haluamme estää vihamielisten voimien pääsyn hallitsemaan Lähi-idän öljy- ja kaasuvaroja sekä kuljetusreittejä, mutta sen pitää tapahtua välttämällä joutumista ’ikuisiin sotiin’, jotka sitoivat meitä tuolle alueelle ja vaativat suuria kustannuksia.”

Tuon ydintehtävien luettelon lopuksi todetaan: ”Me haluamme varmistaa, että Yhdysvaltojen teknologia ja standardit erityisesti tekoälyn, biotekniikan ja kvanttiteknologian alalla vievät maailmaa eteenpäin.”

Strategian toteutuksen periaatteet

Presidentti Trumpin strategisia periaatteita luonnehdintaan pääkohdittain seuraavasti: ”Ulkopolitiikka on pragmaattista, realismiin pohjautuvaa ja periaatteista kiinnipitävää mutta ei idealistista, sekä voimakasta olematta kuitenkaan ’haukkamaista’ ja pidättyvää mutta ei turhaan periksi antavaa ’kyyhkymäistä’ politiikkaa. Sitä ei perusteta perinteiseen poliittiseen ideologiaan. Sitä motivoi ennen kaikkea pyrkimys toimia Amerikan eduksi, kahdella sanalla sanottuna ’America First’. Presidentti Trump haluaa jättää perinnöksi saavutukset rauhan presidenttinä.”

Strategian toteutuksen periaatteita kuvataan sitten yksityiskohtaisesti lähes kymmenen sivun jaksossa.

Intressialueet

Euroopassa eniten huomiota on herättänyt alueiden merkityksen uusi painotus ja niiden suhteen noudatettavan politiikan periaatteet. Tärkeysjärjestys kuvastaa selkeästi muutosta aikaisempaan.

Läntinen pallonpuolisko on erityisen tärkeä Yhdysvalloille Monroen opin trumpilaisen version mukaisesti. Tämä välillä pitkään laiminlyöty alue halutaan nyt nostaa etusijalle strategian toteutuksessa. ”Me haluamme estää alueen ulkopuolisten kilpailijoiden sijoittamasta asevoimia tai muita uhkaavia resursseja tai kontrolloimasta strategisesti elintärkeitä kohteita meidän pallonpuoliskollamme.”  Siksi alueelle luodaan toimiva liittolaisjärjestelmä ja sinne keskitetään riittävästi sotavoimaa irrottamalla sitä muilta alueilta. Dokumentissa luetellaan paljon myös muita toimenpiteitä, joilla asemia vahvistetaan läntisellä pallonpuoliskolla.

Toisella sijalla on Aasia, missä halutaan turvata taloudelliset edut ja vahvistaa myös sotilaallista kykyä. Alueen tärkeyttä korostaa tieto, että Aasian tuotantokyky on jo puolet koko maailman tuotannosta. Yhdysvaltojen aikaisempi politiikka mahdollisti Kiinan voimistumisen ja nousun johtavaan asemaan, mutta nyt sen toimintavapautta on hillittävä ja palautettava Yhdysvaltojen taloudellinen kilpailukyky. Tavoitteena on myös estää uhkaavien aseellisten konfliktien syntyminen. Noiden tavoitteiden saavuttamiseksi esitetään laaja valikoima keinoja.

Euroopan suhteen toimenpiteet keskittyvät sen kulttuurisen ”suuruuden” palauttamiseen. Tämän kohdan alussa huomautetaan: ”Yhdysvaltojen viranomaiset ovat tottuneet ajattelemaan, että Euroopan ongelmia ovat riittämättömät sotilasmenot ja talouden taantuma. Se onkin totta, mutta todelliset ongelmat ovat vieläkin syvemmällä.”

”Manner-Eurooppa on menettänyt tuotanto-osuuttaan maailmassa. Vuonna 1990 se oli 25 % ja nyt 14 %.” Talouden alamäkeen syyksi todetaan muun muassa liiallinen sääntely.

”On kuitenkin paljon laajempia ongelmia, jotka aiheutuvat Euroopan unionin ja eräiden muidenkin ylikansallisten organisaatioiden toiminnasta. On heikennetty poliittisia vapauksia, valtiollista suvereniteettia ja edistetty maahanmuuttoa, minkä vuoksi maanosa muuttaa luonnettaan. Siihen liittyen tukahdutetaan sananvapautta ja poliittisen opposition toimintaa. Näistä kehityskuluista seurauksena on kansallisen identiteetin ja itseluottamuksen heikkeneminen.”

”Jos nuo trendit jatkuvat, Eurooppa muuttuu aivan toisenlaiseksi 20 vuoden kuluessa. On kyseenalaista, voivatko eräät Euroopan maat ylläpitää riittävää taloudellista ja sotilasvoimaa pysyäkseen luotettavina liittolaisina… Me haluamme, että Eurooppa säilyy eurooppalaisena ja palauttaa kulttuurisen itseluottamuksensa sekä hylkää epäonnistuneen painotuksen tukahduttavaan sääntelyyn. Itseluottamuksen puute ilmenee selkeimmin Euroopan suhteessa Venäjään. Eurooppalaisilla liittolaisilla on voimasuhteissa selvä ylivoima Venäjään nähden, jos ydinaseet jätetään pois laskuista. Seurauksena Venäjän sodasta Ukrainassa eurooppalaisten suhteet Venäjään ovat suuresti kärsineet, ja monet eurooppalaiset pitävät Venäjää vakavana uhkana. Yhdysvaltojen diplomatialta vaaditaan nyt merkittäviä toimia, joilla Euroopan ja Venäjän strateginen tasapaino saadaan palautetuksi ja vähennetään Euroopan ja Venäjän välisen konfliktin riskiä. Yhdysvaltojen keskeinen intressi on saada neuvotteluilla vihollisuudet loppumaan Ukrainassa niin, että Euroopan taloudelliset olot vakautettaisiin, estettäisiin tilanteen tahaton kärjistyminen tai sodan laajeneminen sekä palautettaisiin strateginen tasapaino Venäjän kanssa. Lisäksi tulee luoda edellytykset sodanjälkeiselle jälleenrakennukselle, jotta Ukraina säilyisi toimintakykyisenä valtiona.”

Yhdysvaltojen strategiapaperiin on kirjoitettu myös Trumpin taustavoimana toimineen Maga-liikkeen ajatusten hengessä yksityiskohtaisia moitteita eurooppalaisille liittolaisille asioiden hoidosta viime vuosina.

Tekstin tyyliä ja sanomaa on parasta kuvata seuraavilla suorilla lainauksilla: ”Ukrainan sodalla on ollut vahingollisia vaikutuksia erityisesti Saksassa. Nyt saksalaiset kemianteollisuuden firmat rakentavat maailman suurimpiin kuuluvia tuotantolaitoksia Kiinaan, missä ne käyttävät venäläistä kaasua, jota ne eivät enää saa käyttöönsä kotimaassaan. Trumpin hallinto on joutunut vastakkain eurooppalaisten viranomaisten kanssa, koska heillä on epärealistisia odotuksia sodan suhteen ja keskeisten maiden hallitukset toimivat heikon poliittisen kannatuksen varassa. Monet hallitukset polkevat demokratian perustavia periaatteita tukahduttaessaan opposition toimintaa. Euroopassa laaja enemmistö haluaa rauhaa, mutta tuo toive ei kuvastu noudatetussa politiikassa paljolti siitä syystä, että demokraattista prosessia tukahdutetaan. Tämä on Yhdysvalloille strategisesti tärkeä asia, koska eurooppalaiset valtiot eivät voi uudistaa itseään ollessaan kietoutuneita poliittiseen kriisiin.”

Noiden moitteiden jälkeen kuitenkin todetaan, että eurooppalaiset liittolaiset ovat yhä tärkeitä Yhdysvalloille ja Euroopan mailla on runsaasti potentiaalia parantaakseen tilannettaan.

Yhdysvaltojen politiikalle Euroopan suhteen esitetään seuraavia painotuksia:

• Palautettava edellytykset tilanteen vakauttamiselle Euroopassa ja strategiselle tasapainolle Venäjän kanssa.
• Mahdollistettava Euroopan seisominen omilla jaloillaan ja yhteistyö liittoutuneiden suvereenien valtioiden kesken mukaan luettuna ensisijainen vastuu omasta puolustuksesta, jotta estettäisiin joutuminen vihamielisten voimien hallitsemaksi.
• Tuettava vastarintaa Euroopan maissa nykyisin vallitsevia haitallisia suuntauksia kohtaan.
• Avattava Euroopan markkinat Yhdysvaltojen tavaroille ja palveluille sekä varmistettava, että Yhdysvaltojen työläisiä ja liike-elämää kohdellaan reiluilla periaatteilla.
• Tuettava Keski- ja Itä-Euroopan sekä Etelä-Euroopan valtioiden tervettä kehitystä kaupallisilla yhteyksillä, asekaupoilla, poliittisella yhteistoiminnalla sekä kulttuuri- ja opiskeluvaihdolla.
• Lopetettava sellaisen realiteettien vastaisen käsityksen ylläpito, että NATO olisi jatkuvasti laajeneva liitto.
• Rohkaistava Eurooppaa vastustamaan merkantilistista ylikapasiteetin ylläpitoa, teknologian varastamista, kyber-vakoilua sekä vihamielisiä talousperiaatteita.

Lähi-itä saa uudessa strategiapaperissa verraten vähän huomiota. Muutosta kuvataan seuraavasti: ”Puoli vuosisataa Amerikan ulkopolitiikka keskittyi ennen kaikkea Lähi-itään. Tuo alue oli maailman tärkein energian tuottaja ja supervaltojen pääasiallinen kilpailuareena. Siellä oli monia konflikteja, jotka uhkasivat laajeta maailmalle ja myös meidän rannoillemme. Nyt energian tuotanto on hajaantunut ja Yhdysvallat on energian nettoviejä. Suurvaltojen kilpailu Lähi-idässä on laantunut ja Yhdysvaltojen asema parantunut. Lisäksi presidentti Trump on onnistunut elvyttämään liittolaissuhteita Persianlahdella sekä muiden arabimaiden ja Israelin välillä.”

Todetaan, että konfliktien potentiaalia on edelleen Lähi-idässä, mutta energian saanti ei ole enää entiseen tapaan aivan keskeinen huolenaihe. Nyt voidaan kohdistaa huomiota uuden teknologian investointeihin Lähi-idän alueilla. Kuljetusväylien pysyminen avoinna on edelleen tärkeää.

Afrikassa Yhdysvaltojen toiminta kohdistui liian kauan ideologian levittämiseen. Nyt on tarpeen keskittyä käytännöllisiin kysymyksiin. ”Yhdysvaltojen tulee siirtyä avustuskeskeisestä toiminnasta painottamaan kauppaa ja investointeja suosimalla luotettavien valtioiden kanssa kumppanuuksia, joilla edistetään niiden markkinoiden avautumista amerikkalaisille tuotteille ja palveluksille.”

Arviointia

Yhdysvaltojen uusi kansallisen turvallisuuden strategia on merkittävä linjanmääritys. Sen sisältö on pääpiirtein ollut jo pääteltävissä presidentti Trumpin ja varapresidentti J.D. Vancen puheista viimeisen vuoden aikana, mutta linjausten kirjaaminen paperille vahvistaa ne viralliseksi kannanotoksi.

Kyseessä ei kuitenkaan ole yksityiskohtainen noudatettavan strategian kuvaus vaan verraten yleisluonteinen tavoitteiden ja keinojen esittely. Siinä on silti riittävästi konkretiaa, jotta asiakirja voi toimia perustavana ohjeena Yhdysvaltojen ulko- ja sotilaspoliittisten toimien suunnittelulle.

Euroopan kannalta uusi strategia on vahvistus jo havaituille linjauksille, joiden mukaisesti Yhdysvallat vähentää vastuitaan ja siirtää niitä selvästi eurooppalaisten valtioiden itsensä kannettaviksi. Sitä on kyllä jo odotettukin, mutta Trumpin hallinnon heti alkuun antamat lupaukset kotiyleisölleen Ukrainan sodan tukemisen lopettamisesta pakottivat kiirehtimään täytäntöönpanoa. Vetäytymistä kokonaan Euroopasta ei strategiapaperissa suositella, mutta kaikki Yhdysvaltojen avunantolupaukset ovat muuttuneet epävarmoiksi. Euroopan unionin ja Naton toiminnassa tämä on pakko ottaa huomioon.

Läntisen Euroopan johtajien on myös otettava vakavalta kannalta Yhdysvaltojen jyrkät mielipiteet Euroopan aseman heikentymisen syistä ja siihen liittyen lupaukset tukea oppositiopuolueita, jotka kannattavat amerikkalaisten linjauksia muun muassa maahanmuutto- ja kulttuuripolitiikassa sekä suhteissa Venäjään. Yhdysvallat on nyt kirjannut halunsa vakauttaa Euroopan tilannetta parantamalla yleisesti suhteita Venäjään, joten kysymys ei ole pelkästä retoriikasta. Samalla Euroopassa on pakko todeta, että amerikkalaiset vaativat omien käsitystensä hyväksymistä yhteistyön jatkamisen ehtona.

Yhdysvaltojen akateemisissa piireissä on melko yleisesti oltu tyytyväisiä siihen, että realistinen näkemys ulkopolitiikan perusteista on tullut kirjatuksi strategiapaperiin. Siihen liittyen on myönteisesti otettu vastaan ajatus irrottautumisesta Euroopan ja Lähi-idän sodista sekä entistä selvempi keskittyminen läntisen pallonpuoliskon asioihin.

Ajankohtainen huolenaihe on kuitenkin Monroe-opin (liioiteltu) käyttö perusteluna mahdolliselle Venezuelaan ja ehkä myös Kolumbiaan tehtävälle hyökkäykselle. Se olisi ristiriidassa ulkopolitiikan rauhanomaisuutta yleisesti korostavien linjausten kanssa. Myöskään selkeitä uhkauksia liittää Grönlanti Yhdysvaltoihin ”tavalla tai toisella” ei yleisesti hyväksytä. Maantieteellisesti on toisaalta selvää, että Grönlanti liittyy läheisesti Amerikan mantereeseen ja myös läntisen pallonpuoliskoon, mutta sitä ei sinänsä voida hyväksyä legitiimiksi perusteeksi alueen hallinnan vaatimuksille. Monroe-oppi on ollut aikoinaan hyväksytty ajatus läntisen pallonpuoliskon pitämisestä alueen valtioiden hallinnassa, mutta on puhdasta ylitulkintaa ottaa se perusteeksi Yhdysvaltojen valta-asemalle.

Maailman voimasuhteiden muutos ja siihen liittyvä Kiinan nousu hyväksytään yleisesti realiteetteina. Uudessa strategiapaperissa ei myöskään suositella asevoiman käyttöä Kiinan nousun hillitsemiseksi vaan laajempaa keinovalikoimaa. Yhdysvalloilla on yhä ylivertainen kyky tiedustella ja valvoa tilanteen kehitystä kaukaisissakin maissa, ja uusimman teknologian laajamittainen käyttö korvaa paljolti joukkojen ja tukikohtien vähentämistä ulkomailta.

Lopuksi on hyvä todeta, että kansainvälisissä kommenteissa on kiinnitetty paljon huomiota Trumpin jyrkkiin näkemyksiin eurooppalaisista liittolaismaista ja varsinkin niiden johtajista. Onhan todella erikoista, että dokumentissa suositellaan selkeästi interventioita Euroopan valtioiden asioihin, jotta ne pysyisivät Yhdysvaltojen kannalta oikealla tiellä. Tähän liittyvistä mediakommenteista voin suositella tanskalaisen Anders Puck Nielsenin analyysia, joka on videoitu 9.12.2025: New U.S. security strategy calls for regime change in Europe - YouTube