Suomen Geopoliittinen Seura ry

Suomen Geopoliittinen Seura ry                                    

Geopolitiska Föreningen i Finland rf                              

Raportti 4.4.2025

Suomen Geopoliittisen seuran seminaari Helsingin yliopistossa 31.3.2025

Suomen Geopoliittisen Seuran kevätkokoukseen 31.3.2025 liittyen pidettiin Helsingin yliopiston Metsätalossa seminaari, jossa yleisteemana oli ”Trumpin doktriini kansainvälisen politiikan alalla ja vaikutukset Suomen asemaan”.

Poimintoja ohjelmasta

Alustuksien teemoista julkaistaan myös erikseen artikkelit Geopoliittisen seuran sivustolla.

Pekka Visuri alusti otsikolla "Trumpin doktriini Monroen opin linjoilla”.

Presidentti Donald Trumpin politiikka näyttää nopeatempoiselta, jopa kaoottiselta ja impulsiiviselta, joten selkeän doktriinin eli toimintalinjan hahmottaminen on työlästä. Kuitenkin ulkopolitiikan alalta erottuu suhteellisen selvä linja. Sen sijaan ennusteen tekeminen hänen politiikkansa onnistumisesta kokonaisuutena on erittäin vaikeaa, koska siihen sisältyy suuria, lähinnä talouspolitiikan ja sisäpolitiikan alaan kuuluvia riskejä.

Ulkopolitiikan doktriini ilmeni selvästi jo Trumpin vaalikampanjasta vuonna 2016. Hän toisti usein seuraavaa teesiä: ”Me olemme kuluttaneet Lähi-idässä 6 000 miljardia dollaria. Noilla rahoilla olisimme voineet jälleenrakentaa maamme kahteen kertaan. Katsokaa teitämme, siltojamme, tunneleitamme ja lentokenttiämme, kuinka vanhentuneita ne ovat!” Siitä hän johtopäätöksenä esitti linjauksensa: ”Amerikka ensin!” Kyseessä oli selvästi paluu Monroen opin linjoille.

Presidentti Monroe julisti vuonna 1823 geopoliittisen opin: ”Pidämme muiden valtioiden yritystä laajentua mihinkään osaan tätä pallonpuoliskoa vaarallisena rauhallemme ja turvallisuudellemme. Meidän Eurooppa-politiikkamme välttää sekaantumista minkään hallituksen sisäisiin asioihin. Pidämme niitä legitiimeinä ja kehitämme hyviä suhteita.”

Trumpin voitettua vaalit hän pääsi toteuttamaan noita ajatuksia, jolloin toimintalinjaksi hahmottui:

• Julkinen oppi: ”Amerikka ensin”.
• Monroe-oppi perustana: ei anneta kenenkään ulkopuolisen puuttua Amerikan asioihin, mutta ei myöskään puututa muiden asioihin.
• Taustalla näkemys Kiinasta merkittävimpänä kilpailijana.
• Oli estettävä Kiinan ja Venäjän sekä näiden liittolaisten (Shanghain yhteistyöorganisaation) voimien yhdistyminen.
• Eurooppa ei tarvinnut enää USA:n apua.
• Ideologisesti vastustajana nähtiin radikaali islamismi, koska se on myös geopoliittinen tekijä.

Ajankohtaisena haasteena Trumpin ensimmäisellä kaudella oli Naton itälaajennuksesta nousseiden Venäjän reaktioiden hillitseminen ja Ukrainassa keväällä 1914 sisäisesti alkaneen konfliktin vaikutusten rajoittaminen. Trump pyrki parantamaan suhteita Venäjään, mutta sisäinen vastarinta Yhdysvaltojen hallinnossa jarrutti voimakkaasti noita toimia. Hän ajautui avoimeen riitaan myös valtamedian kanssa.

Seurauksena oli, että Trumpin ulkopoliittinen linja ei toiminut kovinkaan hyvin, mutta erityisesti eurooppalaiset liittolaiset saivat varoituksen. Oli jo muutenkin nähtävillä, että Yhdysvalloissa voimistui mieliala, jonka mukaan sidonnaisuuksia Eurooppaan ollaan vähentämässä ja amerikkalaisten veronmaksajien rahoja ei enää haluttu käyttää eurooppalaisten liittolaisten avustamiseen.

Naton kokouksessa kesällä 2018 Trump moitti jäsenmaita siitä, etteivät ne maksa osuuksiaan liiton kuluista. Kuiskuteltiin jopa siitä, että Yhdysvallat oli irtautumassa sotilasliitosta.

Trumpin vaalikampanja vuonna 2024 jatkoi ulkopolitiikan osalta paljolti samoilla teeseillä kuin oli jo totuttu kuulemaan. Nyt hänen taakseen alkoi kertyä entistä enemmän voimaa. Kuvaavaa oli, että monet entiset Trumpin vastustajat kääntyivät hänen kannattajikseen. Erityisenä teemana oli lupaus Ukrainan sodan nopeasta päättämisestä. Sitä hän toisti myös vaalivoiton jälkeen pitämissään puheissa lisäten, että hän haluaa jäädä historiaan rauhantekijänä.

Euroopassa johtavat poliitikot ja media olivat hämmentyneinä, ja alettiin puhua jopa ”lännen lopusta”. Hyvin kuvaava oli saksalaisen Der Spiegel -lehden pääkirjoitus, jossa pohdittiin syitä ”trumpilaisuuden” menestykseen ja todettiin EU-maiden johtajien epäonnistuminen eurooppalaisten intressien ajamisessa. Monissa arvioissa ennustettiin läntisen Euroopan jäävän Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän jalkoihin.

Trumpin presidenttikauden alku oli niin vauhdikas ja nopeita käänteitä sisältävä, että kokeneetkin tarkkailijat tuntuivat putoavan kyydistä. Trump provosoi kovalla kielenkäytöllä, jollaiseen ei ollut totuttu valtioiden välisissä suhteissa. Heti alkuun hän yritti nopeilla liikkeillä saada aikaan rauhanneuvottelut Ukrainan sodan päättämiseksi painottaen akselia Yhdysvallat – Venäjä. Euroopasta esitettiin voimakkaita protesteja, ettei sellainen sanelu käy, mutta toisaalta ei ollut esittää myöskään selkeitä vaihtoehtoja.

Uutena piirteenä edelliseen presidenttikauteen verrattuna on ollut Trumpin entistä aggressiivisempi tyyli vaatia Yhdysvalloille etuja. Näihin kuuluvat muun muassa vaatimukset Kanadalle ja Meksikolle sekä suoranainen uhkaus ottaa haltuun Panaman kanava ja Grönlanti tarvittaessa asevoimin. Monille valtioille on esitetty erittäin ankaria tulleja, joten on aihetta puhua jo taloussodan julistamisesta.

Trump on jatkanut ja jopa voimistanut erittäin provokatiivista kielenkäyttöä sähköisissä viestivälineissä. Hän ei kaihda henkilöön käyviä hyökkäyksiä. Tämä liittyy yleisimminkin tyylin kovenemiseen sosiaalisessa mediassa ja jopa valtalehdistössä.

Yhdysvallat on irtautunut tai irtautumassa monista kansainvälisistä sopimuksista, joita erityisesti eurooppalaiset ovat pitäneet tärkeinä. Tässä on nähty selvä linjaus, jonka mukaan Yhdysvallat ei sitoudu mihinkään kansainvälisiin sopimuksiin, ellei niistä ole sille suoranaista etua.

Useissa arvioissa on ennustettu läntisen Euroopan jauhautuvan Yhdysvaltojen, Kiinan ja Venäjän voimapolitiikan väliin. Tilastoista on jo luettavissa, kuinka Euroopan voimavarat ovat selvästi heikentyneet muun maailman vahvistuessa.

Trumpin ulkopolitiikalle on noussut myös monia ankaria haasteita, jotka ovat voittopuolisesti sisäisiä. Taustalla on paine vähentää voimakkaasti liittovaltion velkaantumista, jolloin keinoina on nähty suuret tullien korotukset sekä julkisen alan työntekijöiden vähennykset. Tähän on liittynyt ideologisia toimia, joilla pyritään heikentämään demokraattien ja heitä tukevien voimien valtaa. Odotettavissa on jo ennestään suurten yhteiskunnallisten jännitteiden kasvu.

Trumpin avustajakunta on nyt yhtenäisempi kuin edellisellä kaudella, mutta sille on sattunut eräitä pahoja kömmähdyksiä, kuten salaisten tietojen vuotaminen julkisuuteen turvallisuusneuvoston johtajan keskusteluryhmästä.

Ulkoisista haasteista pahimmaksi on osoittautumassa Lähi-idän tilanteen hallinnan vaikeudet. Tässä asiassa myös Trumpin doktriini on kaikkein ristiriitaisin. Samalla kun Trump on korostanut tarvetta pysytellä irti kaukaisista sodista, hänen johdollaan Yhdysvallat sitoutuu entistä tiiviimmin Israelin tukemiseen ja on ajautumassa sotaan Iranin kanssa.

Kommenttipuheenvuoro: ”Trumpin suuri rahapoliittinen korjausliike”, Seppo Niemi

Yhdysvaltojen yleinen velkaantuminen on edennyt jo niin pitkälle, että dramaattiset toimet ovat tarpeen. Näitä käsiteltiin Seppo Niemen kommenttipuheenvuorossa.

Yhdysvaltojen tehdastuotanto on siirtynyt suurelta osin halvempien kustannusten maihin. Trump pyrkii palauttamaan tuotantoa kotimaahan etenkin tullipolitiikalla, mutta siinä on suuria vaikeuksia. Seurauksena voi olla kotimaassa voimakas hintojen nousu, joka vie kannatusta.

Kokonaisuutena talousohjelma kattaa laajan valikoiman keinoja seuraavasti.

Kyseessä on kaikkiaan erittäin suurten riskien yritys, jonka onnistumisesta taloustieteilijöiden kesken ei vallitse kovinkaan suurta yksimielisyyttä. Rankat taloustoimet ulkomaiden suhteen herättävät kansainvälistä poliittista ja taloudellista vastarintaa. Toisaalta Yhdysvaltojen kasvava tarve saada hallintaansa sellaisia luonnonvaroja, joita siltä puuttuu, johtaa kiristyvään kilpailuun muun muassa Kiinan ja muiden BRICS-maiden kanssa.

Keskustelu

Aluksi käytiin vilkasta keskustelua Yhdysvaltojen talouden vahvuuksista ja heikkouksissa. Yksi perustava, sisäpolitiikkaan ja yhteiskuntarauhaan vaikuttava kehityspiirre on reaalipalkkojen voimakas heikentyminen viime vuosikymmeninä. Siihen ei ole luvassa nopea parannusta.

Kauppasota, joka on nyt selvästi käynnistynyt, merkitsee suuria ongelmia koko maailmalle, Suomi mukaan luettuna. EU-maat ovat heikossa asemassa tässä kilpailussa. Jos sota Euroopassa jatkuu, se huonontaa EU-maiden tilannetta entisestään.

Suomenkin on varauduttava siihen, että suhteet Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä heikkenevät. Sillä on taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia seurauksia. On odotettavissa, ettei Yhdysvallat tue Suomenkaan turvallisuuspoliittisia tavoitteita, vaan niitä on hoidettava itsenäisemmin.

Yhdysvaltojen ja Venäjän suhteiden paraneminen ei ole Suomen kannalta uhkaava vaan myönteinen asia. Sillä on vaikutusta myös pohjoisten alueiden säilymiseen suhteellisen vakaina.

Kaikkiaan arvioitiin Trumpin ulkopoliittisen linjan sisältävän suuria riskejä, vaikka hän onnistuisikin rauhoittamaan Ukrainan tilannetta. Suurvaltojen kilpailu maailmassa jatkuu, mutta se ei välttämättä johda suursotaan.

Pekka Visuri, referaatti 20.3.2025

Professori Graham Allisonin seitsemän suositusta presidentti Zelenskyille aseleponeuvottelujen alkaessa

Kansainvälisen politiikan tutkimuksen veteraani, Harvardin yliopiston professori Graham Allison kirjoitti Foreign Policy -lehteen 18.3.2025 merkittävän artikkelin otsikolla ”It’s Time for Ukraine to Accept an Ugly Peace”. Siihen hän liitti omat suosituksensa presidentti Zelenskyille.

Allison nousi kansainväliseen kuuluisuuteen Kuuban kriisistä 1962 kirjoittamallaan teoksella Essence of Decision: Explaining the Cuban Missile Crisis (Little, Brown,1971). Kirjasta on sittemmin ilmestynyt myös uudistettu laitos, ja sen teesien tuntemus on kuulunut alan opintojen perusvaatimuksiin. Kuuban kriisin ratkaisua on pidetty mallina kaikille suurvaltojen välisten konfliktien hallinnalle.

Allisonin alkuperäisteksti 18.3.2025 on luettavissa tästä linkistä:

Russia-Ukraine Ceasefire: It’s Time for Zelensky to Accept an Ugly Peace

Otteita artikkelin sisällöstä

”Kun Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi odottaa aseleponeuvottelujen alkamista, hänen olisi aiheellista pitää mielessä tämän traagisen konfliktin aikaisemmat vaiheet. Kun marraskuussa 2022 oli kulunut yhdeksän kuukautta Venäjän armeijoiden hyökkäyksen alkamisesta, Yhdysvaltojen asevoimien esikuntapäälliköiden neuvoston puheenjohtaja kenraali Mark Milley esitelmöi New Yorkissa. Hänen näkemyksiään pidettiin hieman ristiriitaisina, mutta esityksestä kyllä hahmottuivat suuntaviivat sille, miten sota voitaisiin saattaa hyväksyttävään päätökseen.

Milley ymmärsi hyvin sodan karun luonteen: Huolimatta siitä, että puheissa maalaillaan teatraalisesti näkymiä, konfliktien lopputulos määräytyy taistelukentällä – ei siis poliitikkojen tarinoista. Milley torjui Ukrainan johdon retoriikan, jonka mukaan kaikki Venäjän miehittämät alueet voitaisiin vallata takaisin. Milleyn käsityksen mukaan ’voittoa ei todennäköisesti voida saavuttaa sotilaallisin keinoin’, ja hän analysoi yksityiskohtaisesti syitä, miksi Ukrainan armeijan yllättävä vastahyökkäys oli jo törmännyt mahdollisuuksiensa rajoihin. Hänen arvionsa mukaan Ukrainan asevoimat ovat juuttuneet paikoilleen, joten olisi parasta kiireesti etsiä tilaisuutta neuvotteluille.

Milleyn analyysi muistutti mieleen Carl von Clausewitzin usein lainatun selityksen moraalisen oikeutuksen suhteesta väkivaltaan taisteltaessa toisia valtioita vastaan: Sota on politiikan jatkamista toisin keinoin. Jos kansalaisten lähettäminen tappamaan tai joutumaan tapetuksi ei edistä poliittista päämäärää, se ei ole järkevää sotilaallisen voiman käyttöä. Jos Ukraina oli jo saavuttanut rajan, jonka väkivallan käyttö mahdollistaa, niin miten silloin voidaan oikeuttaa sodan jatkaminen?”

Silloinen presidentti Bidenin hallinto ei hyväksynyt kenraali Milleyn näkemyksiä, joten ehdotukset eivät johtaneet mihinkään. Vuoden kuluttua myös toinen merkittävä sotilasjohtaja tuli kuitenkin samaan johtopäätökseen. Kenraali Valeri Zaluzhnyi, joka oli sodan alussa johtanut voitollisesti Kiovan puolustusta ja ajanut vastahyökkäyksellä venäläiset loitolle, joutui Economist-lehden haastattelussa loppuvuodesta 2023 toteamaan, että sota on juuttunut kulutussodaksi, joka suosii Venäjää. Sitä ei Kiovassa pidetty sopivana tunnustaa, joten Zaluzhnyi erotettiin kolmen kuukauden kuluttua komentajantehtävästä.

Kun sota on jatkunut jo neljättä vuotta, Yhdysvaltojen uusi johto on joutunut kohtaamaan samat ankarat realiteetit. Arvioituaan huolellisesti tilannetta he näyttävät päätyneen samaan johtopäätökseen kuin Milley ja Zaluzhnyi tekivät ehdottaessaan pikaista neuvottelujen aloittamista. Ongelmana on nyt se, että tilanne on vuoden 2023 alusta jatkuvasti huonontunut.

Jos neuvottelut olisi silloin aloitettu, olisi voitu ehkä säästyä 300 000 sotilaan kuolemalta tai vakavalta haavoittumiselta. Tuhansia siviilejä olisi jäänyt henkiin ja kaksi miljoonaa asuntoa olisi pysynyt asuinkelpoisina. Lisäksi suuri osa raunioituneista energialaitoksista olisi nyt lämmittämässä ja valaisemassa koteja.

Ukrainan talous on kolmen sotavuoden jälkeen supistunut 10 prosentilla, ja 15 prosenttia väestöstä on lähtenyt pois maasta.

Trump sanoi Zelenskyille suoraan Valkoisen talon tapaamisessa: ”Ette ole voittamassa sotaa”. Vaikka retoriikka oli karkeaa, se sisälsi perustavan totuuden, että ilman Yhdysvaltojen tukea Zelenskyin joukot eivät yksinkertaisesti tule toimeen.

Trumpin hallinnon kanta on selvästi lukittu, sillä hän toisti vaalikamppailun aikana jatkuvasti: ”Haluan lopettaa tämän sodan.”

Zelenskin on turha kieltää kovia faktoja, vaan hänen tulisi keskittyä siihen, mitä ukrainalaiset ovat jo saavuttaneet. He ovat estäneet presidentti Putinin yrityksen pyyhkäistä Ukraina kartalta. Maan armeija pysäytti taistellen maailman toiseksi vahvimman sotavoiman hyökkäyksen. Nyt Zelenskyin joukkueen pitäisi jäljelle jääneillä korteilla pelata järkevästi. Se tarkoittaa, että on neuvoteltava rumalta näyttävä mutta silti siedettävä rauhansopimus.

”Kun Zelenskyi alkaa hyväksyä reaalisesti vallitsevan tilanteen, voin suositella seitsemän kohdan ohjelmaa:

Ensiksi hänen tulisi ymmärtää, että tärkein pelaaja pöydässä on Trump, jonka mielipiteet eivät varmaankaan muutu. Trump ei pidä Zelenskyistä, jonka hän uskoo provosoineen turhan sodan ja juonitelleen Bidenin maksamaan sen kulut. Trump pitää Putinista, koska pitää häntä vahvana johtajana, eikä todellakaan välitä Ukrainan kohtalosta. Ainoa yllätys Trumpin ja Vancen hyökkäyksessä Zelenskyin käydessä helmikuun lopulla Valkoisessa talossa oli se, että kaikki tapahtui maailman silmien edessä televisiokameroiden käydessä… Zelenskyin tulisi nyt uudelleen tavata Trump, mutta se edellyttää uutta asennetta. Hänen tulee osoittaa kunnioitusta Yhdysvaltoja ja sen presidenttiä kohtaan.”

”Toiseksi, Zelenskyin pitäisi hyväksyä maantieteellinen fakta, että Ukrainalla on yli 2 000 kilometriä rajaa suurvallan kanssa. Ukraina voi paeta Venäjän varjoa yhtä vähän, kuin Kanada ja Mexiko voivat paeta Yhdysvaltojen läsnäoloa. Zelenskyin kannattaisi etsiä keinoja, miten sopeutua elämään vihamielisen naapurinsa vaikutuspiirissä. Siksi hänen kannattaisi perehtyä Kanadan ja Mexikon historiaan toimeentulosta Yhdysvaltojen kanssa, ei vain viime aikoina vaan kolmen vuosisadan kuluessa, kun Yhdysvallat liitti itseensä osia noista maista. Lähempiä esimerkkejä Ukrainalle löytyy tutkimalla Kazakstanin, Mongolian ja Suomen historiaa.”

”Kolmanneksi, Ukrainan vaihtoehtona ’kuumalle sodalle’ ei voi olla ’oikeudenmukainen ja kestävä rauha’, jollaisesta Zelenskyi uneksii. Sen sijaan ratkaisuna voi olla tappamisen lopettaminen ja aselepo, mahdollisesti samankaltainen kuin on vallinnut Koreassa sodan päättämisen jälkeen.”

”Neljänneksi, saadakseen parhaan suojan Putinin mahdollisia uusia hyökkäyksiä vastaan Zelenskyin tulee unohtaa Nato. Trumpille Ukrainan Nato-jäsenyys on yksinkertaisesti mahdoton ajatus.”

”Viidenneksi, Zelenskyin pitäisi olla realistinen turvallisuustakuiden lupausten suhteen. Eurooppalaiset ovat aktiivisesti puhumassa sitoumuksistaan, mutta tietysti puhuminen onkin parasta, mitä eurooppalaiset osaavat. Vahvin lupaus tuli Ison-Britannian pääministeri Keir Starmerilta, joka ilmaisi brittien valmiuden tuoda joukkoja Ukrainan maaperälle. Huolellinen kuulija huomasi kuitenkin, että siihen tarvittaisiin Yhdysvaltojen tukea. Sellaisen mahdollisuuden puolustusministeri Pete Hegseth rajasi pois laskuista puhuessaan Naton tilaisuudessa sanomalla, että eurooppalaisten on huolehdittava itse Ukrainan sodanjälkeisestä turvallisuudesta… Jos Ukrainaan lähetetään rauhanturvajoukkoja, ne eivät voi olla Naton johtamia eikä niitä kata Naton perussopimuksen artikla 5.”

Vaihtoehtona Zelenskyi voi myös harkita Trumpin ehdotusta, että ”Kiina voi auttaa.” Rauhansopimus, jossa allekirjoittajina olisivat Ukrainan ja Venäjän lisäksi Yhdysvallat, EU-maat ja Kiina, voisi olla merkittävä saavutus.

”Kuudentena on avainkysymys, josta Zelenskyi ja Trump voivat sopia: rauhan (tai aselevon) täytyy olla kestävä, ei siis vain tauko, jonka aikana Putin voisi parantaa aseistustaan. Trump suunnittelee kauaskantoista ohjelmaa liikkeelleen, jonka tunnuksena on ’tehdä Amerikka jälleen suureksi’. Jos siihen sisältyvä ’kaunis rauhasopimus’ hänen tai seuraajansa silmien edessä räjähtäisi, kyseessä olisi hänelle perustava tappio. Siksi on Zelenskyille haaste ja mahdollisuus saada rauhansopimukseen elementtejä, jotka takaavat kestävyyden.”

”Lopulta Ukrainan tulevaisuuden toivo on suhteissa Euroopan maihin. Rauhansopimuksen tulisi taata oikeus taloudellisiin suhteisiin Euroopan unioniin, jäsenyys mukaan luettuna parin vuosikymmenen perspektiivillä… Jos kestävä rauha saadaan aikaan, Ukraina voi toivoa kulkevansa samoja jalanjälkiä, joita kulkivat Länsi-Saksa, Etelä-Korea ja Suomi, tullakseen 21. vuosisadan ihmeeksi.”